Kaikkeen sitä "tottuu". Hetki sitten kävellessäni kotiin, näin ison rotan livahtavan jonkun oven alta sisäpihalle. Hyi hitto! Kolmisen viikkoa sitten kävellessäni Gracialla yksi iso rotanpää pilkisti katuviemäristä. Se vain yksinkertaisesti oli niin ällöttävää, etten voinut edes kuvata, vaikka kamera oli ns. hollilla. Olihan Gracian fiesta alkamassa. Rotta vain kurkisteli viemärin raosta josta sen iso pää pilkisti, minä lähes tulkoon yökkäillen jatkoin matkaani. Vielä muutaman viikon jälkeenkin puistattaa.
Nyt täällä Sabadellissa iltaisin ja sateella on etanavaara. Ovet sateella kiinni ja illalla silmälasit päässä katsottava ettei enää astuisi tuon limaisen olion päälle.
Italian, Turkin ja nyt Barcelonankin sairaalat ovat tulleet tutuksi, eri syistä. Firezessä flunssa, Turkissa pää halki http://www.jasmiiniajarosmariinia.blogspot.fi/2013_01_01_archive.html vaikke flunssa, nyt polvi.
Tänään sateen tauottua astelin rautatieasemalle ja hyppäsin Barcelonaan menevään junaan. Tokihan juuri tällä kertaa T10 (kymmenen kerran) juna-metrolippu oli umpeutunut. Niinpä käytin Zona ykkösen (ykkösvyöhykkeen eli lähiliikenteen) lippua, miettien samalla, miten pääsen asemalta ulos, koska silloinkin lippu on syötettävä koneeseen. Vaihtoehtoina on mennä toisen henkilön varjolla tai näytellä ymmärtämätöntä. " I do not understand" tai " no comprendo" ja silmät päässä pyörien. Tarkistuksen vuoksi, oikea lippu olisi oltava. Muistan kuulleeni, että Muntanel -asemalla ei tarvitse lippua junasta noustessa. Ei tarvinnutkaan. Sieltä nousin taksiin ja suunnistin kohti Quiron sairaalaa.
Pian pääsinkin vastaanotolle. Kaikenlainen ronkkiminen kehooni kokemani jälkeen on jotain mitä en kestä! Ymmärsin jopa espanjankielisen asiantuntijan diagnoosin. Tutkimus ja kuvaus, kaikki ok. Nyt vain on lepuutettava jo Suomessa maaliskuussa rikkimennyttä polvea kurkottaessani maaliskuun lopulla kuuta taivaalta. http://www.jasmiiniajarosmariinia.blogspot.fi/2013_03_01_archive.html
Herranen aika... juuri NYT... Lepo! Ei tanssia!!!! Ei edes kävelyä. Täällä, latinomaassa jossa salsa soi ja mari tuoksuu!!! Miksi juuri nyt? Aika loppuu. Kello käy odottamatta minua. Onneksi kukaan ei estä minua tanssimasta vaikka yksin patiollani. Ja niinhän minä teen!!
Sairaalalta menen taksilla apteekin kautta Carrer de Verdille, tuttuun libanonilaiseen ravintolaan. Omistajasta on tullut aika hyvä ystäväni. Jossain vaiheessa käteeni tuotiin "rullattu leipä", jonka sisällä oli broileria, salaattia, jne. Kotiin jo lähtiessäni pöytään tuotiin vielä ohuesti paistettua kananmunaa ja muuta syötävää. "Yksityisbileet". En kehtaa kieltäytyä vaikka kotona odottaisi eilinen iranilainen illallinen. Istahdan syömään omistajan ja vihreän Vespan (huom! aito, Italialainen!) omistajan kanssa. Huolestuneena vilkuilin kelloa. Viimeinen juna lähtee kohta. Kello lähentelee jo yön kahta.
Voi sitä ONNEA kun istahdin elämäni ensimmäisen kerran aidon VESPAN kyytiin, tuon vihreän! Sillä huristettiin Gracian asemalle katuja puikkelehtien. Kypärä päässä.
Maanantaina, jos vakuutusyhtiö suo, on polven ultra, siihen asti tulehduskipulääkkeitä, vatsaa rauhoittavaa (mihin sitäkin tarvin??), kylmää ja lepoa.
Elä tässä nyt sitten ilman tanssia, latinomaassa, RAKASTAMANI latinomuusiikin keskellä. Tälläkin hetkellä latinomusiikko soi radiosta. Kidutusta minulle. Rakkaat jalkani, kantakaa minua!
