Tippaleipähahmotus

Ps.. näin alkuun... Istun siis junassa, jossa sain uuden räväkän, upean ystävän ja jossa yhteys on erittäin huono enkä pysty tarkistamaan tämän julkaisun ulkonäköä. Jos nyt en tätä julkaise, se jää. Joten julkaisen :D

 Juna puksuttaa kohti Jämsää, äidin ja isän luokse. Yllätys oli ihana tullessani lentokentältä ulos neljä päivää sitten. Koivuissa on suuret lehdet, sireenit tuoksuvat. Helsinki näytti kauniilta mukulakivikatuineen ja savulohi perunamuusilla maistui vallan makoisalle mielettömän väsyneelle matkalaiselle. Sen jälkeen olikin ihana kellahtaa kauniin Glo Art -hotellin pehmeään sänkyyn.

 

Kolme erittäin intensiivistä koulutuspäivää HP:n toimistolla Espoossa, joka Luojan kiitos avasi minulle niin vierasta toimialaa kuin IT, aika paljon enemmän. Tapasin runsaasti kollegojani Suomesta ja Skotlannista. Iloinen yllätys oli illallisristeily merellä ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen, eikä huonommaksi jäänyt Farang-ravintolan maistelumenu. 

Yli neljä kuukautta on kulunut perheeni tapaamisesta. Äitini ei pitäisi edes tietää, että esikoinen on kahden tunnin kuluttua heidän oven takanaan. Ei ehkä tiedä veljenikään, paitsi jos on lukenut viimeisimpiä Facebook-päivityksiäni kuten siskoni, joka oli kovasti yllättynyt siitä, että matkani ei ollutkaan Turkkiin, vaan kotisuomeen.

Ihan totta, kaikkia näitä syötiin (vasikanposki minulal jäi vain varovaiseen maistamiseen)

Tajunnan rajamailla, vehreyden huumava tuoksu

Glo Art -hotelli -mikä rentouttava ympäristö

HP rules 

Poble Nou - Koti lähellä merta ja Barcelonan keskustaa

Tämäkin päivä meni ilman rantaelämää. Sääkartta näyttää lähes täydellistä auringonpaistetta, tosiasia on se, että aurinkoa ei näy ja tuuli on kylmä. Sain juuri tiedon, että aurinko on Suomessa. Tuuli on ollut koko täällä oloaikani, reilu puolitoista kuukautta, lähes jokapäiväistä, aikaisemmin näin ei ole ollut.

Väsynyt. Lähtöitkuja Sabadellissa.

Syy, miksi kirjoittamisessa on ollut luvattoman pitkä tauko, löytyy kuvasta, ei tosin ainoastaan siitä. (Eihän Barcelonassa voi olla vain kotona). Olen aloittanut uuden työni monikansallisessa multiyrityksessä, minulle täysin vieraalla toimialalla, hoitanut viralliset paperiasiat (Espanja on erittäin byrokraattinenn maa), jne. Koulutukset työssä tapahtuvat englanniksi. Töissä ja sen ulkopuolella yritän kommunikoida englannin lisäksi espanjaksi, italiaksi ja suomeksi. Joka tunti keskustelu neljällä eri kielellä, vinksauttamalla aivotoiminta kielestä toiseen on ihan ok, mutta tokihan se hiukan vaikuttaa energisyyteen tai sen puuttumiseen. 

Etsin omaa vuokra-asuntoa päivittäin. Kiersin ympäri kaupunkia katsomassa reilu kaksikymmentä asuntoa (kunto on nyt loistava!) ja vain yhden niistä olisin hyväksynyt. Vuokraaja päättikin vuokrata sen toiselle, vaikka oli juuri hetki aiemmin luvannut sen minulle. Jälkeenpäin ajatellen hyvä näin. 

Puolet vaatikaapista

Väsyin asunnon etsimiseen ja päätin lopulta aluksi etsiä pelkän huoneen ja katsella myöhemmin omaa asuntoa. Löysin aika helposti harvinaisen siistin ja kivan asunnon yksityisellä kylpyhuoneella ja jopa sänky on erittäin hyvä. Suuri plussa on se, että vuokraaja on perulainen nainen, joka käy tanssimassa latinoja ja on kova siivoaamaan. Meillä synkkasi heti. Tuossa hän valmistaa ruokaa perheelleen ja vierailulle saapuneelle perulaiselle Manuelille, saatuaan juuri siivottua. (Eilen oli minulle erikoinen tilanne, kun kolme naista tekee itselleen ruokaa samassa keittiössä yhtä aikaa. Kaikki meni kuitenkin hyvin, kun sipulini lopulta löytyivät :D). 
Suomessa tällainen elämä ei tulisi kuuloonkaan, täällä kuitenkin on normaalia jakaa asunto ja olenhan tähän jo maailmalla tottunut. Tämän asunnon jaan vuokraemäntäni Rocion ja hänen mukavan kymmenen vuotiaan Luis-poikansa kanssa, joskus myös Rocion isä on täällä huolehtimassa Luisista. 

Rocio, Luis, Manuel

Meidän lisäksemme asunnossa asuu espanjatar Mar, hiukan erilaisempi kuin Rocio ja minä, hän todennäköisesti muuttaa kesäkuussa pois. Kahden yön jälkeen olen oikein tyytyväinen, vaikkakin kaipaan vehreitä, kukkien täyttämiä patioita Sabedellissa. Totesin kuitenkin, että kolmen tunnin työmatkoja juna- ja metrohelvetissä ei jaksa, nyt työmatkaa tästä Poble Noun alueelta on vain noin viisitoista minuuttia kävellen, samoin kuin merelle, joka näkyisi parvekkeelta ellei tiessä olisi mäki juuri ennen rantaa.

Huoneeni sekä kylpyhuone ovat suuria, tosin kuin yleensä täällä, ja säilytystilaa on runsaasti. 

Saatuani lähes sata kiloa siirrettyä paikasta A paikkaan B (päätin ottaa taksin), lähdin saman tien shoppailemaan, vasta sen jälkeen siivosin huoneeni ja asettelin tavarat paikalleen. Uni maistui sen jälkeen. 

Lampun huomasin taannoin Gracian Placa Revolucionilla olevassa kodintarvikeliikkeessä, kävin hakemassa sen, mukaan tarttui myös puinen alusta ja kynttilä. Sabadellissa kuuntelin radiosta espanjalaista ja latinalaista musiikkia, niinpä radiokin oli ostoslistalla, samoin kuin vaatekaappissa olevat laatikot, hiustenkuivaaja ja jotain muuta pientä. Ensimmäisen, jo aeimmin ostamani patjansuojuksen jätin vahingossa Barcelonaan, niinpä jouduin ostamaan uuden. Vielä on hakusassa laatikosto tai hyllykkö kylpyhuoneeseen, toivottavasti saan myös lisää pistorasioita ilman ikäviä jatkojohtoja. 

Paolo Coelho huhtikuun kalenterin teema oli muutos, joka kohdallani pitää hyvin paikkansa.
Kesäkuulle on luvassa seuraavaa: "Valon soturi ei pelkää itkeä mennyttä tai iloita löytäessään jotain uutta. Tuntiessaan hetken koittaneen hän heittää kaiken syrjään ja lähtee haaveilemaansa seikkailuun. 
Heinäkuu Coelhon mukaan on yllätysten aikaa. 

Näitä odotellessa.