Saunan raikkaana, haikein mielin, istun punaisessa nojatuolissani kirjoittamassa, rakas, punainen aamutakkini ylläni. Vuokralaiseni usb-muisti on kytketty steroihini, josta kuuluva Norah Jonesin ääni rauhoittaa.
On se vain niin ihana, sauna. Pikku tyttönä olin oikeinkin kova saunomaan, siinä oli sukulaismiehetkin ihmeissään. Nykyisin istun hetken, yleensä alhaisessa lämpötilassa. Suomessa ollessani seinän takana asuvan hyvän ystäväni kanssa olemme kerran, jos toisenkin parantaneet maailmaa saunan lauteilla, aivan kuten varmasti lähes jokainen suomalainen. Avonaiseen Jyväsjärveen olisi puolen minuutin juoksumatka.
Rakastan tähtiä ja kuuta. Tänään katselin niitä saunassani. Jyväsjärven yllä on niin sankka sumu, että
Kaupungilla, ystäväni kahvilassa istuin pitkään hiljaa ja katselin ikkunasta märälle kadulle. Muutamat ihmiset olivat joulun jälkeisillä alennusmyynneillä. Siinä istuessani mietin ties monennenko kerran, millaista elämäni Suomessa on. Mietin, mitä kotimaani on ollut minulle. Se on ollut ihanaa ja olen saanut täällä niin paljon. Se on myös tuonut negatiivisia asioita, eikä vähäpäitöinen asia ole se, että palelen lähes jatkuvasti. Yritän jälleen realisoida tunteitani, joita täällä asuessani oikeasti koen. Arki, onko se parempi vai huonompi kuin muualla, mitä ihan oikesti olen tuntenut kylminä, loskaisina ja sateisina aamuina raaputtaessani jäätyneitä auton ikkunoita? Tiedänhän minä sen, mitä toimittaja ja kirjailija Pirkko Peltonen-Rognon sanoi ohjelmassa Tie Roomaan, "Italiassakin monet asiat saa raivostumaan, mutta se kompensoituu jollakin toisella, eikä ainoastaan se että on kaunista ja paistaa aurinko. Ihmisten vilkas ystävällisyys on kauheen suuri asia. Siitä puuttuu sellainen mörkömäinen happamuus, joka on yksi Suomen huonoja puolia. Sitten nämä huonot puolet kompensoituu jollakin muulla tavalla. Hyvien ja huonojen puolien summa on vakio". Näinhän se on, joka paikassa.
Myöhemmin tänään alkaa kahden viikon kestävä paluuni kohti sitä, missä aurinko paistaa. Matkalaukut ovat lähes valmiit. Tulevina päivinä tapaan rakkaan poikani, nuorimmaiseni, toivottavasti päivittäin. Seuraavat kerrat saunon ystäväni kanssa, veljeni rantasaunassa ja tämän matkan viimeinen saunareissu on poikani perheen luona, Tampereen Annikilla. Viimeiset yöt vietän Pasilan Sokos-hotellissa, siellä tuskin haluan saunaan. Seuraavana yönä kodissani on toinen ihminen. Vaikka tiedän että tämä ihminen pitää kodistani hyvän huolen, lähtö ei ole helppo tälläkään kertaa. Oman kodin antaminen toisen käyttöön ei ole mikään pikku juttu, ei ainakaan minulle. Esimmäisen kerran kodistani huolehtiva ulkopuolinen oli espanjalainen taiteilija vuonna 2009. Lähdin silloin Italiaan vuorotteluvapaalle. Nyt kodin hengetär on Kreikasta. Jos haluan kokea elämää muualla, on vain yksi toinen vaihtoehto, luopua tästä kodistani ja sitä en halua.
Ehkä sekin jonkinlainen taito, irtautua kerta toisensa jälkeen kaikista rakkaimmista asioista ja jatkaa matkaa siihen, mihin on ryhtynyt. Taas hetkiseksi.
