Työmatka kotimaahan

Jorn Donnerin kanssa jonotamme turvatarkastukseen. Tällä kertaa eivät hälyttymet piipanneetkaan, joten minua ei käpälöity.

Ihmettelen, miten Helsinki-Vantaan terminaali on aina remontissa, vuodesta toiseen. Olen ollut siellä miljoona kertaa,

ennen tätä päivää noin kuukausi aiemmin ja remontti sen kuin jatkuu. Joka puolella. Opasteet ovat mielestäni erittäin epäselvät

departure- (lähtö-) sekä arrival (saapumis-) -puolella.

Barcelona-Suomi 

Olin työmatkalla Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa ja onnekseni pääsin näin pian uudelleen. 
Aika jännää tulla työmatkalle omaan kotimaahansa.

Jo jonkin aikaa olin nukkunut äärimmäisen huonosti, eikä puhettakaan että 
saisin nukuttua koneessa. Kolme ja puoli tuntia olen kääriytyneenä 
turkkilaisen pashmina-huivini suojiin. Uni ei tule. Lopen uupuneena raahaudun 
hotelliin. En ole syönyt juuri mitään pitkä päivän aikana, joten heilautettuani 
tavarat huoneeseeni, löntystelen hotellin vastaanottovirkailijan suosittelemaan 
kreikkalaiseen kahvila-ravintolaan ja syön ison, mutta hiukan mauttoman salaatin.

Kahvila kuitenkin on ilmeisen suosittu.

Päästessäni takaisin huoneeseeni, on ”pakko” katsoa sähköposti jos vaikka jotain 
oikein tärkeää olisi odottamassa (turha toivo) ja facebook tietenkin pitää päivittää,

väsyttää tai ei. Olen Helsingissä.

Käyn suihkussa, heitän vaatteet pois ja kuvittelen ottavani torkut ennen sovittua 
illallista, johon en millään jaksaisi. Ihanaa, puhtaat lakanat, pehmeät tyynyt. 
Kollegani toisesta hotellista haluaa ihan välttämättä tulla tervehtimään. 
Kiitos ystäväiseni. Nuku siinä sitten, kun puheripuliin sairastunut entinen oululainen, 
nykyinen skotti haluaa kuulla ja kertoa kuulumisia, vaikka hän vasta Barcelonan lomaltaan lähti. 
Tosin en vaihtaisi kollegaani.

Olin lähtenyt hyvin pienin vaatevarastoin, mutta sentään yhdet korkkarit ja kirpparilta (alan harrastamaan!) ostamani pusero kelpasivat hyvin Teatteriravintolan

illalliselle. On se uskomatonta, miten sellaisesta väsymyksestä huolimatta sitä vaan jaksaa. 
Ilta oli oikein onnistunut hauskojen kollegoiden

seurassa ja sen jälkeen oli hyvä palata tuttuun hotelliin odottamaan unta, jota ei tullut. Seuraavana päivänä en edes nuokkunut Suomenlinnan ”bura”-koulutuksessa

(eikö ole hieno it-alan termi ja jopa ymmärrän sen), vaan yritin kuunnella hyvinkin
tarkasti. Jaksaa, jaksaa. Se kannatti, erään unelman täyttymys, kaikki riippuu tosin minusta. Minulla on tiedossa luxus-päivä aterioineen ja jalkapallomatseineen, mikäli onnistun jostakin saamaan jo loppuunmyydyistä lipusta neljä lippua

FC Barcelona – Real Madrid otteluun syksyllä tai ensi keväänä (tällä ei ole mitään tekemistä työnantajani kanssa). Takkini olisin voinut olla unohtamataaSuomenlinnaan, olisin päässyt palaveriin seuraavana aamuna. Vaihdoin taksia lennostaja lähdin hakemaan rakkaan takkini satamasta.

Onnibussin odotusta. 
Sain luvan odotella bussia hotelli Vaakunan aulassa. Sen verran odotuksesta maksoin, että kävin
Coffe Housessa kahvilla ja matkaeväsostoksilla.

Onnibussi sählää Kiasman vieressä. Tietävätköhän he itsekään, mihin pitäisi mennä. Minut ohjataan 
Laakkosen bussiin, Onnibussi sekin, vaikkei sitä mistään huomaa. Haisee, rämisee eikä luvatusta 
wifistä tietoakaan. Hyvä aika nukkua. Laitan turvavyön, kääriydyn pashiminaani ja yritän omituisessa 
asennossa levittäytyä jotenkuten kahdelle penkille laukkuni päälle nukkuakseni. Ei onnistu.

Rakas siskon poikani

Puolituntia etuajassa saavumme Matkakeskukseen Jyväskylään. 

VIIKONLOPPU! PERHE! Kaksi yötä, yksi kokonainen päivä Jyväskylässä jolloin 
tapaan tyttäreni, poikani ja ranskalaisen mukavan Florianin, joka pitää 
kodistani huolta. Matkalla Tampereelle poikkean siskoni ja hänen kolmen 
poikansa kanssa Lappiin muuttavan veljeni luona.

Isä ja äiti ovat siellä myös. Tampereelle menen kimppakyyti.netistä 
saamallani kyydillä ja tapaan esikoiseni perheineen. Yksi kokonainen päivä ja
kaksi pientä pätkää mustamakkaraa puolukkahillolla Tampereella, jossa ehdin
laulaa ja lukea iltasatuja lapsenlapselleni ja tekemään parin-kolmen tunnin 
yllättävän lääkärissä käynnin.

Täällä yhdentoista kilometrin korkeudessa mietin, kuinka paljon tunteita, 
tuoksuja ja ajatuksia mahtuu kovin lyhyisiin hetkiin.

Kone kiitää kilpaa ajatusteni kanssa yli kahdeksansataa kilometriä tunnissa.
Mietin miltä tuntuu laskeutua noin tunnin kuluttua Barcelonaan, nykyiseen kotikaupunkiini? Eipä juuri 

miltään, toisaalta tuntuu kuin olisin edelleen tiukasti  Suomen kamaralla. Tavalliselta. Joka kerta 
kun tulen Suomeen, se tuntuu erityisen hyvälle varsinkin silloin kun tiedän, että aika pian voin taas 
lähteä katsomaan maailmaa. 
Jyväskylässä on kodin tuoksu ja jos suinkin pääsen omaan kotiini siellä, nautin suunnattomasti. 
Se on kotini. Kuitenkin kun olen ollut vain pari päivää kotimaassani, tulee tunne, että en ole pois 
ollutkaan. Mikään ei muutu, sää on liian usein liian harmaa ja kostea, kaikki on samanlaista, myös se, 

että perheeni lisäksi rakastan kotiani Jyväskylässä. Kaikki on niin tuttua ja toki turvallistakin.

No mitä se elämä sitten on muualla? Se voi olla paljon samanlaista, mutta myös hvin erilaista. Arki on kaikkialla, toisaalla se vain voi esittäytyä 
eri tavoin. Usko tai älä, olen hyvä eristäytymään koti-työrytmeihin myös ulkomailla, jossa kuitenkin virikkeitä on enemmän ja sää on suotuisampi, 
niinpä yritän olla eristäytymättä.

Mummo ja mummon prinsessa

Pikku hiljaa aloitamme laskeutumisen. Kohta kaarramme Välimeren rantaa, 
Barcelonetan ja kuuluisen W-hotellin vierestä ja kohti El Prat´n kansainväliselle lentokentälle.

Katson ulos ja mietin, miten olen istunut rantakivelläni, nauttinut ja katsellut omassa 
rauhassani laskeutuvia koneita ja miettinyt mistä ne tulevat. Tunnistan monien lentoyhtiöidenk 
koneita. Ihmisiä tulee ja lähtee, kuka mihinkin.

Nyt tulen minä. Kuinka moni rannalla olija miettii samoin kuin minä, kuinka moni ylipäätään 
kiinnittää huomiota tuollaiseen, tuskin moni.

Säästän firman rahoja ja otan lentokenttäbussin Placa Catalunyalle, josta tosin taidan ottaa kahden 
metron sijasta taksin kotiini. Kotiin?

Lapsenlapseni kysyi eilen iloisella, vilpittömällä alle kolme vuotiaan äänellä: ”Mummo, missä sinun 
koti on?”. Herkisti. Pikku Ia, juuri nyt mummo on Ranskan yllä ja ihan pian Barcelonassa. Siellä on mummon koti tällä hetkellä.

Kuvasatoa Suomen elokuussa

Äiti 

Äiti, mummo, anoppi tulossa

Kollegat lähdössä vauhdikkaalle veneajelulle

Tiedon tulvaa ei voi estää

Suomenlinnan alkupala, lohikeitto 

Suomenlinnan olupanimo

Kappale kauneinta Suomea

Kirjoittaessani tätä yläilmoissa internet-yhteys ei toiminut, näin ollen jouduin 
turvautumaan toisenlaiseen kirjoittamistapaan ja valitettavasti se näkyy asettelussa.

Kaksoisklikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi.