Asumista Barcelonassa takana vajaa kaksi vuotta, nyt yhteen "soittoon" vuosi. Pisin aika yhdessä paikassa sitten vuoden 2008.
Miksi pidättelen kyyneleitä? Ne tulevat joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.
Elämän vaikeita päätöksiä. En vain halua antaa enempää valtaa tunteilleni juuri nyt, en juuri nyt, vaikka kyyneleet valuvat pitkin posikiani. Itkun hetki tulee vielä monen monta kertaa.
Moni ajattelee kuinka ihanaa matkustaa. Niin on. Mutta kuinka vaikea on sanoa hyvästit ihmisille, asioille ja paikoille jotka ovat tärkeitä.
Matkustaminen on kohtaamisia ja luopumista. Matkustaminen on kuolemaa, toinen toisensa jälkeen ja loppujen lopuksi erittäin raadollista. Usko tai älä, näin se on, ja tulee aina olemaan.
Matkustaminen on kohtaamisia ja luopumista. Matkustaminen on kuolemaa, toinen toisensa jälkeen ja loppujen lopuksi erittäin raadollista. Usko tai älä, näin se on, ja tulee aina olemaan.
Niin äärimmäisen ihanaa ja äärimmäisen surullista ja raastavaa.
Tilanne oli sama reilu vuosi aiemmin, kaksi vuotta aiemmin, kolme vuotta aikaisemmin. Barcelona? Turkki? Kreikka? Suomi? Italia? Vai ties mitä.
Elämä nomadina ei todellakaan ole aina kuten kirjoitetaan.
Sanat vain eivät riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti