Istuin ihanassa, pienehkössä ja rauhallisessa ravintolassa, jossa muutaman kerran olen käynyt.
Ruoka sekä palvelu ovat kertakaikkiaan loistavia ja hinta-laatu -suhde kohdallaan.
Meillä vitsaillaan postimiehestä, mutta mitä kuulen Islaminuskoiselta tarjoilijalta...
Moskeijoista kuuluu rukouskutstu viisi kertaa päivässä. Tämä kutsuääni tulee moskeijoiden korkeista minareeteista ja sen hoitaa Hoca, Imaami eli meillä lähinnä pappia vastaava henkilö.
Nuoripari yrityksistä huolimatta ei saanut lasta. Lopulta he päättivät turvautua Hocan apuun, niinpä he suuntasivat hänen luokseen keskustelemaan ongelmastaan ja saamaan Luojan apua.
Hocan aikansa haastateltua paria, hän pyysi miehen poistumaan ja odottamaan ulkona.
Kuinka ollakaan, yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi kaunis lapsi. Nuoripari kiitti Allahia tästä taivaallisesta lahjasta.
Ystävät ja tuttavat ihastelivat kaunista Hocan näköistä lasta.
*********************************************************************************
Eräänä päivänä halukas nainen muutti reitin meneväksi kotiinsa. Hoca seurasi köyttä. Perille päästyään hän etsi mikrofonia sitä löytämättä. Tunnustelemalla löysi kuitenkin jotakin muuta ja se tuntui mukavalle.
Toisena päivänä mieshenkilö tekee saman. Hän siirtää köyden omaan kotiinsa.
Jälleen on rukouskutsun aika ja Hoca seuraa köyttä. Hän tunnustelee, koputtelee ja kuinka ollakkaan, "mikrofoni" on löytynyt.
*********************************************************************************
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti