Jälleen aamulla kävellessäni jokapäiväistä reittiäni, jasmiinin ja havun tuoksu valloitti hajuaistini. Sama linnunlaulu, joka kuuluu keväisin Suomessa, kantautuu korviini. Kevät? Eriväriset kukat matkani varrella piristävät. Vihreät palmut eivät tänään huoju. Tunnen kehossani auringon lämmön. Kaikki aistini ovat käytössä heti aamutuimaan.
Päivittäin mietin, olenko täällä tarpeeksi onnellinen, onko tämä kaikki sen arvoista, että olen kaukana lapsistani ja lapsenlapsestani. Vaikka ovatkin jo aikuisia, silti he ovat aina minun lapsiani. Kaipaan heitä suunnattomasti, niin paljon, että itkua ei voi aina välttää, joskus herään ikävään myös öisin.
Teenkö kohtuu mielekästä työtä niin huonolla palkalla, jota kukaan ei voi edes arvata ja joka ei kerrytä edes eläkettä, vai olisiko parempi astua sateesta ja tuulesta kylmään autoon, mennä palelemaan synkkään, toimistoon, jossa ei välttämättä toivoteta edes hyvää huomenta, hirviä peläten liukastella teillä asiakastapaamisiin, jotka tosin aina piristävät?
Onko parempi täällä, jossa liikenne on kaaos ja sen meteli korvia ja mieltä rasittava, täällä missä sydän syrjällään istun skootterin kyydissä paikallista tapaa noudattaen, ilman kypärää, paikassa, missä moni kuljettaja ajaa "paremmin" hiukan rakia tai viskiä nautittuaan? Puhumattakaan siitä, että turistityttö ajaa ympärijuovuksissa punaisen skootterin kiemurrellessa laidalta toiselle kaupungin pääkadulla samalla kun paikallinen poikaystävä hänen takanaan hiukan yrittää opastaa ojausta.
Onko elämäni parempaa täällä missä olen rakastettu, kauniissa maisemissa, missä paikalliset ystäväni kutsuvat kotiinsa viettämään aikaa yhdessä ja nauttimaan hyvistä ruo´ista, joiden raaka-aineet ovat pienistä kylistä? Vaikka puhummekin eri kieltä, tunnelma on aina leppoisa ja lämmin ja ovet heidän koteihinsa ovat auki yötä päivää. Jatkanko siis täällä missä esimiehenkin kanssa voi nauraa, puhumattakaan siitä että hän ei hengitä niskaani. Luottamus. Työnteon vapaus.
Jatkanko ikävästä kärsien kukkaloisteessa, appelsiinipuiden varjossa, jasmiinin tuoksussa, meren ja vuoren välissä vai palaanko kylmään ja sateeseen, ? Olisiko mahdollista saada mielenrauha täällä?
Lapsiaan ja lapsen lastaan suunnattomasti kaipaavan nomadiäidin mietteitä...
 |
| Lattialla istuen nautitun kalaillallisen jälkeen tarjolla saksanpähkinöitä, manteleita sekä suussa sulavaa viikunasosetta. Beyhan rouvan omaa tuotantoa, omista raaka-aineista. |
 |
| Appelsiineja lähes ympäri vuoden, myös nyt marraskuussa |
 |
| Näissä maisemissa nautittiin teetä ystäväni kotona, joka on myynnissä 150 000eur/tarjous |
 |
| Parvekkeeni vieressä olevan banaanipuun kukkaset |
 |
| Tästä se lähtee, joka aamuinen taipaleeni |
 |
| Kotiportin toisella puolella heti vastaani tulee tämä kaunis puisto, jonka takana on kaupungin suurin moskeija |
 |
| Maisemia viiden minuutin joka aamuisen kävelymatkani varrelta |
 |
| Tämän kadun varteen se päättyy |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti