Toscanan auringon alla

kiittää kaikkia lukijoitaan ja 

toivottaa rauhallista ja ihanaa Joulun aikaa, sekä

kaikkea hyvää alkavalle vuodelle

2014!

Under the Tuscan sun thank´s all readers and wish peaceful and wonderful Christmas time and all the best for the year 2014!

Bajo el sol de la Toscana de agradecimiento a todos los lectores y desea la época de Navidad pacífica y maravillosa y todo lo mejor para el año 2014!

Sotto il sole della Toscana ringraziamento a tutti i lettori e augurare il periodo natalizio sereno e meraviglioso e tutto il meglio per l'anno 2014!

11.12.13

Kaikista rakkaimpani

Olin Alanyassa täyttäessäni 50 vuotta, päivänä, joka ei koskaan toistu, ei kenelläkään, 11.12.13.

Viimeksi kymmenen vuotta sitten juhlistin syntymäpäiviäni. Tuolloin menimme ex-mieheni ja tuttavapariskuntamme kanssa Tallinaan niitä viettämään. Sitä reissua en unohda. Paluumatkalla hirvittävä myrsky ja mieheni setä oli kuollut matkamme aikana. 

Nyt viisikymppisilleni halusin edes jotakin pientä. Olin Alanyassa, kaukana läheisistäni ja rakkaimmistani. Se suretti kovasti. Ajattelin, että muutamien Turkissa olevien läheisimpien ihmisen kanssa voitaisiin iltaa istua, etten Turkin "kodissani" tuherra itkua perhettäni kaivaten. Tunnelma oli kansainvälinen. Edustusta oli Hollannista, Turkista ja Venäjältä.

Ventovieraat turistit osallistuivat juhlaan

Tulin Suomeen reilu viikko sitten. Pikkusiskoni ilmoitti, että 21.12.13 pitää varata aikaa klo 15 eteenpäin. Silloin juhlistaisimme synttäreitäni lounaan merkeissä, tyttäreni, siskoni ja minä.

Näiden "välipäivien" aikana mietin monesti itku kurkussa; haluan myös POIKANI mukaan. Toinen on Tampereella, eikä autoa ole, junakin on kallis kolmihenkiselle perheelle. Nuorimmaiselleni laitoin vielä viestiä h-hetken aamuna: "tulethan". Kuopukseni sanoi olevansa väsynyt. Sanoin että on ÄIDIN 50v-lounas. Hän lähetti kuvan, jossa hän edelleen on väsyneenä sängyssään. Minua itketti. Olin surullinen.

Tytär ja sisko tulivat hakemaan minua sovitusti kello kolme iltapäivällä. Kolmen pienen lapsen äitinä siskoni oli (taas) unohtanut jotakin ja tällä kertaa rahapussinsa kotiin. Hän soitti miehelleen, joka varmisti että näin on, pussi on kotona. Lähdimme sitä hakemaan. Siskoni kehotti tytärtäni ja minua odottamaan autossa ja sanoi tulevansa tuota pikaa. Neljä vuotiaat, minulle niin rakkaat siskon kaksospojat kuitenkin halusivat, että menemme pikaisesti käymään ja tervehtimään heitä.

Avokkaissani liukastelin rikkinäistä polveani varoen kohti ulko-ovea. Sisälle päästyäni  

KAIKKI 17 PERHEENJÄSENTÄNI tulivat nurkan takaa laulaen minulle. KOKO IHANA PERHEENI! Poikani perheineen, vanhempani, pikkusiskon ja pikkuveljen perheet, tyttärenikin ehti lauluun mukaan.
Voit arvata mitä siinä tapahtui.. Kyyneleet vierivät poskilleni. Viikon Suomessa olleena olin tavannut vasta tyttäreni, esikoiseni perheen ja siskoni sekä kaksoset.

Kuopukseni oli ajamassa kohti Jyväskylää laittaessaan kuvan, missä (muka) olisi vielä lämpimien vällyjen alla 

MINUN RAKKAIMPANI 

Lapseni ja miniäni

Sanoja ei tarvita

Niin rakkaat 

Esikoisen vuosia sitten puusta tekemä tee-laatikosto, jota olen pyytänyt olla hävittämättä. Dolce&Gabbanan The One tyttäreltäni, maailman kaikkeutta ja kuulemma myös minua kuvaava Kalevala-koru, miniäni tuunaamat rakkaat, satoja kilometrejä Italiassa, Barcelonassa, Meksikossa, Turkissa jne.  kävellyt Havaias-sandaalit jotka siskon vuosia sitten toi Brasiliasta tyttärelleni ja koska hän ei niitä halunnut, äiti otti käyttöönsä.  Rakkaiden pienokaisten ihanat piirustukset. 

Rakkaat äiti ja isä

Pikkusisko, niin rakas ja läheinen

Äitini, pikkusiskoni ja rakas veljeni perheineen

Hulivili 

Kuolemattomat sanat

Eilinen päivä oli outo ja jotenkin myös todella raskas, väsyttävä. Tosin yksi syy on varmastikin myös se, että odotettu paluu Suomeen on hyvin lähellä. Pidempi aikaiselle matkalle lähtö vie aina energiat, niin paljon on tehtävää ja muistettavaa. Mietin myös, joko pakkaan laukkuuni kotiin jätettävää omaisuuttani. 

Päivä oli kiireinen. Ensin hain oleskeluluvan poliisilta ja se on nyt vuodeksi taas kunnossa. Tämän jälkeen menin hakemaan kenkäni suutarilta ja piipahdin tapaamaan ystävääni. Hän kysyi, millaisia oireita syöpä aiheuttaa. Sehän on yksilöllistä ja riippuu syövän laadusta. Asiasta keskusteltiin ja pelko hiipi jälleen mieleeni. Kontrollin lähestyessä päivä päivältä enemmän. 

Lähdin käymään kaupungilla ja siellä ollessani tuli mieleen ystäväni unohtumattomat sanat: "Tapaat sellaisia ihmisiä, joita juuri sillä hetkellä tarvitset". Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että minä tarvitsen heitä, vaan sitä, että ehkä he myös tarvitsevat minua. 

Menin ostamaan talvitakkia (jonka jo palautin vuoren repeydyttyä). Liikkeen rappusilla istui mies huivi päässä. Totesin siinä: "Suomi". Siitä se lähti. Todennäköisesti PITKÄAIKAINEN ystävyys. 

Tämä kauneusalan ammattilainen oli ensin makutuomarina talvitakin ostossa. Malli, jota jo aiemmin olin katsellut, oli kiva, mutta väri ei lainkaan minun värejäni. Yritin siinä huivillani kuvitella saisiko siitä sopivampaa meikäläisen väritykseen. Jo tässä vaiheessa meillä synkkasi hyvin. Arvostin hänen suoruttaan. Sanoin kaverilleni että nyt tuli ongelma. Sopivan väristä huivia ei varmasti nyt löydy kun tarvitsisi ja kiireesti, lento Suomeen on jo torstaina. Pyysin miehen mukaani huiviostoksille. Niinpä jutustellen astelimme pitkin Ataturk-katua. Huivi löytyi yllättävän nopeasti ja vielä lämmin sellainen. Jo tässä vaiheessa tiesin miehestä aika paljon ja tarina jatkui kahvikupin ääressä.

Mies, 45-vuotias, on myynyt liikkeensä, kotinsa ja muut. Syy on aivokasvain. Lääkärien mukaan mitään ei ole tehtävissä, koska kasvain on erittäin hankalassa paikassa. On vain kahden kuukauden välein olevat kontrollit, joista hän kärsii suunnattomasti ja missä hänen on katsottava aivojensa kuvia ja sitä hän ei kertakaikkiaan halua. Hän pohtii, mitä hyötyä kontrolleistakaan on, jos mitään ei voida tehdä. Nyt hän kuitenkin odottaa pääsyä sairaalaan Göteborgiin, josko siellä olisi asiantunteva lääkäri, joka pystyisi auttamaan. Tapaus on aika tuore, mutta nyt hän jo pystyy nauttimaan elämästään ne hetket, jolloin ei tarvitse olla kontrolleissa. Niin elämänhaluinen ja suunnittelee kodin hankintaa Alanyan lämmöstä, vaikka rakastaakin Lapin kalaisia jokia.

Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet lähes koko ikäni. Ehkä jo tänään tapaamme viisikymmenvuotis -syntymäpäiväni illallisella, viimeistään kuitenkin helmikuussa, jolloin hän palaa Alanyaan.

Ja hän palaa!

Tästä hetkestä on tasan 49 tuntia ja lentoni kohti Istanbulia ja Helsinkiä alkaa.