Eilinen päivä oli outo ja jotenkin myös todella raskas, väsyttävä. Tosin yksi syy on varmastikin myös se, että odotettu paluu Suomeen on hyvin lähellä. Pidempi aikaiselle matkalle lähtö vie aina energiat, niin paljon on tehtävää ja muistettavaa. Mietin myös, joko pakkaan laukkuuni kotiin jätettävää omaisuuttani.
Päivä oli kiireinen. Ensin hain oleskeluluvan poliisilta ja se on nyt vuodeksi taas kunnossa. Tämän jälkeen menin hakemaan kenkäni suutarilta ja piipahdin tapaamaan ystävääni. Hän kysyi, millaisia oireita syöpä aiheuttaa. Sehän on yksilöllistä ja riippuu syövän laadusta. Asiasta keskusteltiin ja pelko hiipi jälleen mieleeni. Kontrollin lähestyessä päivä päivältä enemmän.
Menin ostamaan talvitakkia (jonka jo palautin vuoren repeydyttyä). Liikkeen rappusilla istui mies huivi päässä. Totesin siinä: "Suomi". Siitä se lähti. Todennäköisesti PITKÄAIKAINEN ystävyys.
Tämä kauneusalan ammattilainen oli ensin makutuomarina talvitakin ostossa. Malli, jota jo aiemmin olin katsellut, oli kiva, mutta väri ei lainkaan minun värejäni. Yritin siinä huivillani kuvitella saisiko siitä sopivampaa meikäläisen väritykseen. Jo tässä vaiheessa meillä synkkasi hyvin. Arvostin hänen suoruttaan. Sanoin kaverilleni että nyt tuli ongelma. Sopivan väristä huivia ei varmasti nyt löydy kun tarvitsisi ja kiireesti, lento Suomeen on jo torstaina. Pyysin miehen mukaani huiviostoksille. Niinpä jutustellen astelimme pitkin Ataturk-katua. Huivi löytyi yllättävän nopeasti ja vielä lämmin sellainen. Jo tässä vaiheessa tiesin miehestä aika paljon ja tarina jatkui kahvikupin ääressä.
Mies, 45-vuotias, on myynyt liikkeensä, kotinsa ja muut. Syy on aivokasvain. Lääkärien mukaan mitään ei ole tehtävissä, koska kasvain on erittäin hankalassa paikassa. On vain kahden kuukauden välein olevat kontrollit, joista hän kärsii suunnattomasti ja missä hänen on katsottava aivojensa kuvia ja sitä hän ei kertakaikkiaan halua. Hän pohtii, mitä hyötyä kontrolleistakaan on, jos mitään ei voida tehdä. Nyt hän kuitenkin odottaa pääsyä sairaalaan Göteborgiin, josko siellä olisi asiantunteva lääkäri, joka pystyisi auttamaan. Tapaus on aika tuore, mutta nyt hän jo pystyy nauttimaan elämästään ne hetket, jolloin ei tarvitse olla kontrolleissa. Niin elämänhaluinen ja suunnittelee kodin hankintaa Alanyan lämmöstä, vaikka rakastaakin Lapin kalaisia jokia.
Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet lähes koko ikäni. Ehkä jo tänään tapaamme viisikymmenvuotis -syntymäpäiväni illallisella, viimeistään kuitenkin helmikuussa, jolloin hän palaa Alanyaan.
Ja hän palaa!
Tästä hetkestä on tasan 49 tuntia ja lentoni kohti Istanbulia ja Helsinkiä alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti