Lankalauantain kirpparipäivä Barcelonassa - Demanoenmano

Kirpputorit ovat käsittääkseni aika yleisiä Barcelonassa. Kädentaidot ja kekseliäsyys täällä tulevat esille kaikkialla. 

Itse en elämässäni ole monta ostosta kirppareilta tehnyt, enemmänkin myynyt. Vuonna 2010 poikkesin erääseen liikkeeseen Barcelonassa ja se osoittautui secondo mano -liikkeeksi, kirpputoriksi. Ostin jonkin sortin merkkifarkut ja tuunasin niistä caprit, yksinkertaisesti saksilla leikkaamalla lahkeet sopivan mittaisiksi. Nämä caprit, vaikka hiukan pieneksi tuppaavat käymään, ovat matkanneet muutaman vuoden mukanani niin, Italiat, Suomet, Turkit kuin Espanjatkin. Edelleenkin ovat mukanani. 

Suomessa jonkin verran olen harrastanut kirpparimyyntiä, mutta ostanut olen vain lähinnä lapsille leluja ja vain muutamia vaatekappaleita. Olen huomannut, että joillakin ihmisillä on "silmää" tehdä löytöjä kirppareilta. Minulla "se silmä" ei ole kehittynyt, ainakaan vielä. Sen sijaan esikoiseni on vallan kehittynyt tämän asian suhteen. 

Barcelonassa on monia internet-sivustoja, joista voi tehdä löytöjä vanhasta tavarasta. Esimerkiksi asuntoja olen katsellut loquosta, sieltä voi kuitenkin hankkia myös vaikka huonekaluja (joihin myöhemmin mitä todennäköisemmin paneudun tarkemmin) http://www.loquo.com/
Myös Secunda mano toimii Italian lisäksi myös Barcelonassa ja myös sieltä voi tehdä löytöjä. http://www.segundamano.es/

Entiinen kotikatu

Kotikatu v. 2010

Tänään iltapäivällä väsymyksestä huolimatta päätin lähteä Sabadellista Barcelonaan. Tuon neljänkymmen minuutin junamatkan aikana iski hirmuinen väsymys. Minä, joka nukun vain sängyssä, jos sielläkään, torkahdin junassa. 

Placa Catalunyalta suunnistin el Centro de Cultura Contemporánea de Barcelonalle (CCCB), jossa demanoenmano tapahtuma oli http://www.demanoenmano.org/. Poliisi neuvoi helpomman reitin kuin google map. Paikka olikin ihan lähellä ensimmäistä Barcelonan asuntoani vuonna 2010. 

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että odotin jotakin enemmän, suurempaa tapahtumaa. Monenlaista hyvää tavaraa oli kuitenkin tarjolla, uutta ja vanhaa. Käymisen arvoinen tapahtuma. Tapahtumaan osallistuu moni käsitöitä harrastava henkilö. Löysinpä jotain itsellenikin. Pari käytettyä vaatekappaletta, yhden uuden. 

Tapahtuma järjestetään kerran kuussa lukuunottamatta tammi- ja elokuuta, jotka ovat kylmimmät ja kuumimmat kuukaudet. 
Jos jotakin tarvitset esimerkiksi kotiisi, kannatta kurkata edellä mainitut linkkini, kysellä paikallisia liikkeitä ihmisiltä ja seurata roskisten vierustoja kaduilla :D

Netistä varmasti löytyy monta muutakin kirpputoritapahtumaa Barcelonassa, koska niitä riittää. 

Kannattaa säästää esim. olutpurkkien aukaisusysteemit,
niistä voi kehitellä vaikka häämekon

Ruokalappu poikavauvalle 

Ruokalappu tyttövauvalle

Vuosi sitten, en uskaltanut ihan satasella edes unelmoida 
tämän vuoden pääsiäisestä. 
Vuoden 2013 pääsiäisriennoista
 (http://jasmiiniajarosmariinia.blogspot.com.es/2013/03/elamaa-paasiaisviikolla.html ) 
tuntuu olevan valovuosi. 
Varmaankin hyvä niin.
Kaiken tämän jälkeen maistui cafe solo largo

Asunto Barcelonasta - verta, hikeä ja kyyneleitä

Etsitkö asuntoa Barcelonasta? Voisin ehkä sanoa, että etsipä ihan rauhassa. Jos hermo kestää. 

Tällä erää Barcelona-aikaani huomenna tulee tasan kaksi viikkoa. Tämän ajan olen asunut Sabadellissa, hoitanut paperiasiat, aloittanut työt ja siinä samalla käynyt katsomassa jo aika helvetinmoisen määrän asuntoja. 

Tänään olin sopinut kolme asuntonäyttöä. Kiirehän siinä tuli kun olisi pitänyt ehtiä Carrer de Verdin yläpäähän, lähelle Park Guellia, kello yhdeksi. En ehtinyt. Junasta jo puolit tuntia ennen sovittua aikaa yritin soittaa omistajille, eivät vastanneet. Koko matkan aikana yritin soittaa kymmenisen kertaa, ei vastausta. En ollut kirjoittanut muistiin millä asemalla piti jäädä pois, Lesseps vai Vallarca. 
Sabadell estaciolla kysyin nuorelta naiselta, hän ystävältään; Lesseps olisi oikea asema. Hiukan mietin, koska Vallarca vaikutti tutummalta tähän tilanteeseen. Nuori nainen tuli junassa viereeni ja siinä petrattiin espanjankielentaitoani. Mixaan italiaa ja espanjaa sen minkä osaan. Itse asiassa juuri tänään istuessani (sattumoisin) italialaisessa ravintolassa pizzalla, sangrialla ja petraten myös italiaani, ajattelin, olen toisaalta aika ylpeäkin itsestäni, olen lähes viisikymppisenä oppinut italiaa, samoin kuin espanjaa, ilman kursseja. Koko ajan yritän opetella enemmän.

Jäin metrosta siis pois Vallarcalla. Tunnen Carrer de Verdin, mutta alapään. Ja voi Luoja! Menkääpä kävelemään se alhaalta ylös, olen senkin joskus tehnyt. Jätin siis metron ja kyselin ihmisiltä oikeaa katua. Aina neuvottiin vain YLÖSPÄIN. Ja minä tyttöhän kävelin. Kävelin vaikka aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lopulta löysin asunnon. Koska en ollut saanut oven numeroa, painoin kelloa kohdasta "atico". Ajattelin, että koska siellä kaipaamani patio meksikolaiselle riippumatolleni, sitruunalle, rosmariinille, jasmiineille ja monille muille, ehkä oikea painike on atico. Kukaan ei vastannut. Niinpä sitten tein kuten täällä on tapana, painelin kaikki ovikellot. Äänen perusteella juuri päiväunilta noussut iäkäs nainen vastasi ovipuhelimeen ja ilmoitti, että hänellä ei ole asuntoa vuokrattuna. Siinä sitten ihmeissäni katselin asuntoa ulkoapäin muutaman minuutin ja koska olin lähellä, jatkoin matkaani Park Guelliin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä se asunto, tosiasia kuitenkin on, että on se vain niin hankalan matkan päässä työpaikastani ja metrosta kaikkine nousuineen. 

Park Guellista jatkoin matkaa alaspäin, kävellen ja pysähdyin sangrialle, ihan vain omaksi ilokseni. Söin pizzan ja jatkoin matkaa Joanic-metroasemalle. Olisin kävellyt Sagrada Familialle, seuraavaan näyttöön, mutta aikaa ei ollut tarpeeksi. Metrolla Verdaguelle ja vaihto Sagrada Familiaan menevään metroon. Provencia numero lähes 300, ei ollut kovin kaukana metrolta, eikä myöskään itse kunnioitusta herättävältä Sagrada Familialta. Laitoin omistajalle viestiä, että olen perillä. Istahdin cafe sololle (espresso ilman maitoa) kadulla olevaan kahvilaan ja odotin. Sain kaksi viestiä omistajalta, enkä niistä paljon ymmärtänyt. Ymmärtäen pian, ettei hänkään tule, menin takaisin metroasemalle. Ahaa.. paljon kenkiä... Ajattelin, että minulla on tarpeeksi aikaa ennen seuraavaa näyttöä Les Cortes´lla pysähtyä. Jos siis on luppoaikaa, voi shoppailla vaikka halpoja kenkiä ja laukkuja, eikä espressokeitinkään maltaita maksanut (edellisen kahva hajosi, joten se jäi Turkkiin). 

Jatkoin matkaani Les Corts´lle ja kysymällä löysin täältäkin osoitteen, jossa oli tarkoitus asuntoa käydä katsomassa. Ympäristö vaikutti epämiellyttävältä. Välittäjä todellakin saapui paikalle, sunnuntaina! Menimme asuntoon, jossa omistajat olivat aukaisemassa oven. Katselin kiinnostuneena, mielessäni ajattelin tosin ihan jotain muuta, kuin muuttamista tähän asuntoon. 
Ulkona kerroin välittäjälle jälleen kerran, mitä etsin. 

Mitä etsin?

Kadun päässä Sagrada Familia

Yksinkertaista! Etsin vähintään kahden makuuhuoneen asuntoa. Kun lapseni 

tulevat lomilla, heillä täytyy olla hiukan tilaa (Gracialla puoli vuotta sitten asuessani, 

makuuhuoneeseni ei mahtuneet edes matkalaukkuni) ja silloin kun he eivät ole luonani, voin vuokrata huonetta. Asunnon tulee olla remontoitu ja mielellään patiolla tai vähintäänkin isohkolla parvekkeella varustettu. Haluan riippumattoni vihdoinkin käyttöön ja pienen puutarhan, edes ruukuissa. Makuuhuoneiden ja keittiön tulee olla kohtuullisen kokoiset, ei niitä neljän neliön luukkuja, jotka ovat kovin yleisiä, johon mahtuu juuri ja juuri yksi yhden hengen sänky tai että jääkaappi on jossain hevonkuusessa keittiöstä. Kaupungissa, lähellä työpaikkaani ja rauhallisen kadun varrella tällaisilla ominaisuuksilla oleva kohtuuhintainen asunto on hakusessa. Asuntojen hinnat ovat laskeneet aika hyvin jopa viimeisen puolen vuoden aikana.

Huomenna on kaksi näyttöä töiden jälkeen. Kenties tässä on tuleva kotikatuni (huomaa Sagrada Familia kuvan "perällä"). 

Olen siis juossut, metroillut ympäri kaupunkia. Jos olet etsimässä asuntoa Barcelonasta, VARO huijareita. He eivät laita puhelinnumeroitaan ilmoituksiinsa, eivät ainakaan omiaan, he ovat Englannissa! Eivät he voi näyttää asuntoakaan. He lähettävät kohteliaasti sinulle kaavakkeen jonka voit halutessasi täyttää (en ole täyttänyt yhtäkään) ja lähettää heille. Viimeisin huijausviesti oli Diegolta ja vähän poikkeava. Hänellä oli ongelmia exänsä kanssa, siitä hän kertoi avoimesti. Hän ei kuitenkaan luottanut maksukykyyni ja halusikin vain 1500 euroa alkuunsa. 

Ensimmäisen kerran huijareihin törmäsin vuonna 2010. Olin Firenzessä, etsin asuntoa Barcelonasta. Oli upeita asuntoja tarjolla pilkkahintaan, 500-600 euroa/kk. Soitin ilmoituksessa olleeseen numeroon ja nainen kertoi, että on saanut lukuisia puheluita, mutta valitettavasti hänellä ei ole asuntoa vuokrattavana. Western Unionin kautta olisi voinut alkumaksun suorittaa. Marssin Firenzen yhteen WU:n toimistoon ja tein ilmoituksen huijauksesta. ÄLÄ SIIS MILLOINKAAN MAKSA MITÄÄN WESTERN UNIONIN TMS. KAUTTA. KÄY AINA KATSOMASSA ASUNTO. 

Olen sekaisin näiden asuntojen kanssa että en tiedä milloin ketäkin pitäisi tavata. Jotkut eivät vastaa enää viestehin, joten olen heidät eliminoinut. Tekstiviesteissäni on sovittu huomiselle tapaaminen tiettyyn kellonaikaan, eikä ole harmainta hajua mihin minun pitäisi mennä, mistä asunnosta on kyse. 

Yhteenveto: Varaa aikaa jos sinulla on vaatimuksia. Varaa ainakin kahvirahaa jos joudut odottamaan esittelijää. Varaudu siihen, että esittelijä ei tulekaan. Varaudu huijareihin. Hyvä esimerkki tässä, englanniksi kirjoitettu, ilman puhelinnumeroa, sopii kokeilla: http://www.loquo.com/anuncio/vivienda/barcelona/wonderful-flat-in-the-centre-for-long-stay/B23654727 , 

Vielä parempi on tässä  :D, http://www.loquo.com/anuncio/vivienda/barcelona/apartamento-decorado-por-un-arquitecto/B23652935

Kuka vuokraa tällaisen asunnon Barcelonetalta, läheltä La Ramblaa ja rantaa tähän hintaan, näillä kalusteilla. Eli, mieti!

Tästä varmaan selviät ilman verta, mutta et ehkä ilman hikeä ja kyyneleitä. Et ainakaan ilman hikeä. Tsemppiä!

Tavallinen aamu Barcelonassa -työmatka

Toinen lauantai-iltani tällä reissulla Barcelonassa. Sen sijaan että voisin olla salsaamassa, kirjoitan työmatkastani. 

Aikaisemmin kirjoitin hiukan työmatkastani Alanyassa http://jasmiiniajarosmariinia.blogspot.com.es/2013/11/nomadi-aidin-ajatuksia.html, nyt Barcelonassa. 

Työmatka alkaa aamulla vajaan kymmenen minuutin kävelyllä Sabadell Estacio -rautatieasemalle. Junamatka Placa Catalunyalle kestää noin neljäkymmentä minuuttia. Jos suinkin ehdin, hyppään junaan jo siinä vaiheessa, kun se menee päätepysäkille Sabadell Rambla -asemalle, vain sen vuoksi, että saan varmemmin istumapaikan. Ramblalta juna menee takaisin estaciolle ja siitä alkaa matka Barcelonaan. Juna pysähtyy jokaisella asemalla, muutaman minuutin välein. La Florestassa pysähdyttäess tiedän, että hyvä ystäväni, maya-intiaani Guillermo, ei hyppää junaan aamutuimaan. 

Juna pursuaa ihmisiä. Kerran jouduin seisomaan ja Universitat Autonoman kohdalla toivoin, että matkustajissa olisi paljon opiskelijoita jotka jäävät junasta tällä pysäkillä. Varmasti heitä olikin, mutta ei minun vaunussani. Niinpä jatkoin seisomista. Sant Cugatissa sain istumapaikan. Osa matkustajista nukkuu, suuri osa näppäilee puhelintaan (olen huomannut että vanhemmatkin ihmiset pelaavat sillä pelejä), joku lukee lehteä, joku kirjaa, monella on elektroninen lukulaite, joku tekee töitä. Joskus jopa aamuisin meteli on todella rasittava. 

Placa Catalunyalla jätän junan. Vaihto metroon onnistuu menemättä ulos, joudun kuitenkin kävelemään ihan kiitettävän matkan päästäkseni metrolinjalle L1. Kävelen vähintäänkin yhtä kiireisesti toiset. Metroja menee muutaman minuutin välein ja siellä on vieläkin kansainvälisempi meininki kuin junassa. Monenlaisia ihmisiä. (Ajattelin eräänä päivänä, että täällä opitaan jo vauvasta alkaen monikansallisuuteen. Toisin kuin Suomessa, täällä saa olla melkoisen erikoisen näköinen immeinen, että joku, turisteja lukuunottamatta, kiinnittää sen kummempaa huomiota,). Usein metroon nousee henkilö, joka soittaa mandoliinia, kitaraa, haitaria tai jotain muuta instrumenttia. Joskus taitelijat ovat todella loistavia, joskus taas vähemmän loistavia. Palkkion toivossa he soittavat ja / tai laulavat parin pysäkin verran ja hyppäävät seuraavaan metroon. Ilmeisesti heidän työpäivänsä kuluu maan alla, siellä kun pääsee liikkumaan paikasta toiseen loistavan metrolinjan ansiosta lipun vain kerran leimaamalla.

Metromatka Gloriesille menee nopeasti ja jään pois neljännellä pysäkillä. Noustessani ylös metroasemalta näkymä suoraan edessäni on tämä, Torre Agbar.

Vasemmalla puolella näkyy Sagrada Familia

Olen "metropolilaistunut" nopeasti. Eräänä aamuna nappasin kiireessä metroaseman kahvilasta kahvin ja sämpylän mukaani ja hotkin ne tuon muutaman minuutin kävelymatkan aikana jonka metrolta kävelen töihin. Tungos ja jonotus ei suinkaan pääty siihen. Aamuisin lähes samaan aikaan töihin tulee pitkälti toistatuhatta muutakin, joten ensin on jonotettava päästäkseen turvaportista sisään, tämän jälkeen tungosta on viiteen eri hissiin. Hiukan hirvittää kun hisseihin ahtautuu toistakymmentä ihmistä. Jään pois hissistä kuudennessa kerroksessa, joku jatkaa vielä 10 kerrosta ylemmäksi kuvassa näkyvässä ruskeassa rakennuksessa, sinisen vasemmalla puolella. 

Vaikka töissä olenkin, edelleen odotan, milloin pääsen oikeasti aloittamaan enterprise business developmentin, yritysten liiketoiminnan kehittämisen. Ehkä mañana, mañana. Ehkä.

Palaan kotiin illalla seitsemän aikaan (kahdeksan, Suomen aikaa), riippuen siitä, jos en ole katsomassa asuntoja lähempänä työpaikkaani. Se onkin taas oma tarinansa. 

Kotona odottaa jasmiinin tuoksu.

Viikko Barcelonassa

Turkin auringonlaskut ja kukkaloistot jäivät taakse, puhumattakaan rakkaista ihmisistä.

Mimosa

Matkani Alanyasta Barcelonaan alkoi aikaisin aamulla vain viikko sitten maanantaina. Olin väsynyt jo valmiiksi matkan alkaessa, eikä oloa helpottanut jättää miesystäväni sinne, eikä myöskään lennolla oleva iso venäläisseurue, joka piti ihan kiitettävää meteliä. Istanbulin kentällä lennon vaihtoon aikaa oli vain puolisentoista tuntia. Siinä ei paljon turhaan istuta, sen verran on matkantekoa sen kaupungin lentokentällä. Olkapäät verissä raahasin laukkujani ympäri terminaalia. Nyt olen mitä todennäköisemmin entistä lyhyempi. Miksi ihmeessä ei ole toimivia kärryjä? 

Teehetki Antalyan kentäll

Turkish Airlines lounas, lohta ja perunamuusia,
jälkiruoaksi moussea

Turkish Airlinesta on tullut lentoyhtiösuosikkini, 
ruoan ja palvelun suhteen, paitsi en päässyt maksamaan lentoani pisteillä.


Astuessani koneesta ulos El Prat´n kentällä, yritin kuulostella tunteitani. Kentällä tilatessani espresson espanjaksi, alkoi väkisinkin hymyilyttämään. Raahauduin laukkuineni bussiin ja laitoin ystävälleni viestin, että tulossa ollaan. Jättäessani bussin Plaza Catalunyalla oli hän jo odottamassa. Silloin tuli jo nauru. Istahdimme olusille vain pienen kävelymatkan päähän bussipysäkiltä. Voi minun olkapäitäni! Tunteeni olivat hyvin sekavat. Liekö ikävästä vai kulttuurishokista, johon tosin en usko, koska vain kuusi kuukautta aiemmin tein saman matkan päinvastoin: Barcelona-Istanbul-Antalya-Alanya. Vielä on edessä neljänkymmenen minuutin junamatka Sabadelliin.

Tuttu tuoksu tulvi nenääni astuessani tutusta ovesta sisään. "Eihän nyt Barcelonaan ilman cavaa (eräänlainen paikallinen valkoviini) tulla", sanoio ystäväni. Niinpä joimme cavat, ystäväni, hänen poikansa ja minä. Puhdistavan suihkun jälkeen kevyt illallinen ja nukkumaan. Menessäni vanhaan huoneeseeni en voinut olla nauramatta. Kaapissa oli muutama vaatekappaleeni viime syksyltä, pyyhe ja lakana, jotka ovat perua viime kesän kyproslaiselta kämppikseltäni ja ah, desinfivoiva cologna-suihkepullo, reilusti yli vuoden takainen tuomiseni Turkista. Jopa shampooni on jättämälläni paikalla kylpyhuoneessa. Kotoisa olo.

Toinen päivä

Ensimmäinen patiolla kukkiva jasmiinin kukka ja sen hento tuoksu toivotti minut tervemenneeksi Park Guell´iin, jossa näin vain yhden tuttavan. 

Kolmas päivä

Juoksin erinäisissä virastoissa hoitamassa viralliset asiat kuntoon. Ensin tulevalle työpaikalle, kävely-juna-kävely-metro, sen jälkeen NIE-toimistoon, kävely-metro, kävellen pankiin ja takaisin NIE-toimistoon, metrolla siitä sosiaaliturvatunnuksen hakuun ja siitä metrolla takaisin työpaikalle, josta kävely-metro-juna takaisin kotiin. 

Kahdeksas päivä

Olen näiden päivien aikana epätoivoisesti yrittänyt löytää mieleistäni asuntoa. Se on todella rasittavaa. Todella! Täällä kun ei vastata puhelimeen.

8.4. Elämäni ensimmäinen työpäivä Barcelonassa

Kello soi kuuden jälkeen. Allah, Allah! 
Astun metrohelvettiin. Kävely rautatieasemalle, 40 minuuttia junalla Plaza Catalunyalle, kävely metrolinjalle yksi, matka muutama pysäkki Gloriesille, muutaman minuutin kävely työpaikalle. Työmatkoihin nyt Sabadellissa asuessani kuluu päivässä noin kaksi ja puoli tuntia. Näkisittepä turvonneet jalkani!

9:30 minut alhaalta nouti espanjalainen mies. Hän toi minut 17-kerroksisen rakennuksen kuudenteen kerrokseen, esitteli muutamille (niistä noin viidestäkymmenestä) samassa tilassa työskenteleville, italialaisille, ruotsalaisille, norjalaisille, portugalilaisille, iranilaisille, ranskalaisille jne. kollegoille ja näytti myös työpisteeni. 

Vieressäni istuu ruotsalainen Yasmin, joka hiukan kertoi työstä, tästä uudesta projektista. Hän antoi nipun englanninkielisiä, erikoissanastoisia katalogeja, jos haluan tutustua. Hmm... Tietoa palvelinjärjestelmistä. Olen varmaan avaruudessa. Yasmin on ollut tässä ulottuvuudessa jo pari kuukautta (huom! projekti on uusi). Kiireinen supervisorini (lähiesimies) käy tervehtimässä anteeksi pyydellen kiireistä päiväänsä ja rupattelee muutaman sanan ennen kiirehtimistään työpisteeseensä. 

Mikko istuu viiden metrin päässä minusta ja hänen kanssaan lähden kohta aukaisemaan minulle pankkitilin. En ole eläissäni nähnyt näin hiljaista avokonttoria ja erityistä tässä on se, että meidän kahden suomalaisen lisäksi avokonttorissa on italialaisia, espanjalaisia, portugalilaisia, jotka tunnetusti eivät ole kovin hiljaista väkeä. Usko tai älä, kääntäessni päätäni hiukan oikealle, näen TURKIN LIPUN! Toki käyn huikkaamassa "merhabat". Vasemmalle puolellani on tyhjä tuoli ja sen toisella puolella norjaa puhuva iranilainen kollegani joka on samassa tiimissä kanssani. Tätä kyseistä projektia minun ja iranilaisen lisäksi on tekemässä vain kaksi muuta ihmistä. Työ, jota Barcelonaan tulin tekemään on business devlopment, yritysten liiketoiminnankehittämistä. Oma juttunsa. Tässä yrityksessä pelkästään Barcelonassa on reilusti toistatuhatta työntekijää. 

Olen istunut noin kolme ja puoli tuntia toimistolla, suurimman osan ajasta selannut englanninkielisiä broshyyrejä, jotka ovat erikoissanastoa ja joista en juuri mitään ymmärrä. Ensimmäinen työpäiväni it-alalla, josta myöskään en ymmärrä tuon taivaallista. Vielä. Brittienglantikoulutuksen piti alkaa kello yhdeksän, mutta jenkeistä, pääpaikalta on arvovaltaisia vieraita, joten koulutuksen pitäISI alkaa mañaña, huomenna. Toimistolla on cava-tarjoilu (minunko vai kunniavieraiden kunniaksi?).

14:40 pankkitili on aukaistu, avokassukat on ostettu (edes hiukan helpotti

TURVONNEIDEN jalkojeni kipua). Gloriesin kauppakeskusksesta löysin paljon kaipaamiani Pepe-lakuja. Ostin viisi, yhden raaskin antaa Mikolle. 

Lounaaksi söin eilisen kiinalaisravintolan jämän, kevätkääryleen ja omenan. 

Ostoksia Barcelonassa

Seuraavassa tärkeimpiä ostoksiani viikon aikana Barcelonassa, eikä siihen kuulu sininen pitsihame ja -valkoinen neule ja jotain muuta pientä. Minulle tärkeitä, muille ehkä tylsiä..

Se tärkein

Ehkä toiseksi tärkein

Edellisen toinen puoli

Minut tuntevat, tietävät aamutakin tärkeyden minulle,
tämän päivän ostos

Luoja miten jalkojani särki.. nämä hetken helpotti.
Näitä tosin täytyy venyttä, turvotus kun jatkuu. Elämäni ensimmäiset loaferit
Huomaa kassi.. sokeiden tekemä sanomalehdestä ja heidän hyväkseen menevät tulot

Viimeisin Turkin ostokseni. Tarvitsenhan minä suojan pahan silmää vastaan. 
Se ihana puoli täällä myös on, että vaikka ensimmäisen yön jälkeen olen ollut yksin kotona, en pelkää, enkä herää siihen, että joku tulisi huoneeseeni. Voin nukkua terassin ovet auki. 

Jasmiinien tuoksu lisääntyy päivä päivältä, mañaña, mañaña.