Tavallinen aamu Barcelonassa -työmatka

Toinen lauantai-iltani tällä reissulla Barcelonassa. Sen sijaan että voisin olla salsaamassa, kirjoitan työmatkastani. 

Aikaisemmin kirjoitin hiukan työmatkastani Alanyassa http://jasmiiniajarosmariinia.blogspot.com.es/2013/11/nomadi-aidin-ajatuksia.html, nyt Barcelonassa. 

Työmatka alkaa aamulla vajaan kymmenen minuutin kävelyllä Sabadell Estacio -rautatieasemalle. Junamatka Placa Catalunyalle kestää noin neljäkymmentä minuuttia. Jos suinkin ehdin, hyppään junaan jo siinä vaiheessa, kun se menee päätepysäkille Sabadell Rambla -asemalle, vain sen vuoksi, että saan varmemmin istumapaikan. Ramblalta juna menee takaisin estaciolle ja siitä alkaa matka Barcelonaan. Juna pysähtyy jokaisella asemalla, muutaman minuutin välein. La Florestassa pysähdyttäess tiedän, että hyvä ystäväni, maya-intiaani Guillermo, ei hyppää junaan aamutuimaan. 

Juna pursuaa ihmisiä. Kerran jouduin seisomaan ja Universitat Autonoman kohdalla toivoin, että matkustajissa olisi paljon opiskelijoita jotka jäävät junasta tällä pysäkillä. Varmasti heitä olikin, mutta ei minun vaunussani. Niinpä jatkoin seisomista. Sant Cugatissa sain istumapaikan. Osa matkustajista nukkuu, suuri osa näppäilee puhelintaan (olen huomannut että vanhemmatkin ihmiset pelaavat sillä pelejä), joku lukee lehteä, joku kirjaa, monella on elektroninen lukulaite, joku tekee töitä. Joskus jopa aamuisin meteli on todella rasittava. 

Placa Catalunyalla jätän junan. Vaihto metroon onnistuu menemättä ulos, joudun kuitenkin kävelemään ihan kiitettävän matkan päästäkseni metrolinjalle L1. Kävelen vähintäänkin yhtä kiireisesti toiset. Metroja menee muutaman minuutin välein ja siellä on vieläkin kansainvälisempi meininki kuin junassa. Monenlaisia ihmisiä. (Ajattelin eräänä päivänä, että täällä opitaan jo vauvasta alkaen monikansallisuuteen. Toisin kuin Suomessa, täällä saa olla melkoisen erikoisen näköinen immeinen, että joku, turisteja lukuunottamatta, kiinnittää sen kummempaa huomiota,). Usein metroon nousee henkilö, joka soittaa mandoliinia, kitaraa, haitaria tai jotain muuta instrumenttia. Joskus taitelijat ovat todella loistavia, joskus taas vähemmän loistavia. Palkkion toivossa he soittavat ja / tai laulavat parin pysäkin verran ja hyppäävät seuraavaan metroon. Ilmeisesti heidän työpäivänsä kuluu maan alla, siellä kun pääsee liikkumaan paikasta toiseen loistavan metrolinjan ansiosta lipun vain kerran leimaamalla.

Metromatka Gloriesille menee nopeasti ja jään pois neljännellä pysäkillä. Noustessani ylös metroasemalta näkymä suoraan edessäni on tämä, Torre Agbar.

Vasemmalla puolella näkyy Sagrada Familia

Olen "metropolilaistunut" nopeasti. Eräänä aamuna nappasin kiireessä metroaseman kahvilasta kahvin ja sämpylän mukaani ja hotkin ne tuon muutaman minuutin kävelymatkan aikana jonka metrolta kävelen töihin. Tungos ja jonotus ei suinkaan pääty siihen. Aamuisin lähes samaan aikaan töihin tulee pitkälti toistatuhatta muutakin, joten ensin on jonotettava päästäkseen turvaportista sisään, tämän jälkeen tungosta on viiteen eri hissiin. Hiukan hirvittää kun hisseihin ahtautuu toistakymmentä ihmistä. Jään pois hissistä kuudennessa kerroksessa, joku jatkaa vielä 10 kerrosta ylemmäksi kuvassa näkyvässä ruskeassa rakennuksessa, sinisen vasemmalla puolella. 

Vaikka töissä olenkin, edelleen odotan, milloin pääsen oikeasti aloittamaan enterprise business developmentin, yritysten liiketoiminnan kehittämisen. Ehkä mañana, mañana. Ehkä.

Palaan kotiin illalla seitsemän aikaan (kahdeksan, Suomen aikaa), riippuen siitä, jos en ole katsomassa asuntoja lähempänä työpaikkaani. Se onkin taas oma tarinansa. 

Kotona odottaa jasmiinin tuoksu.