Translate

torstai 27. kesäkuuta 2013

Päivä lähtöön

Onpa päiviä pidellyt (erittäin syvä huokaus). Jos nyt ajattelisin nenääni pidemmälle, käyttäisin tämän ajan univelkojen kuittaamiseen bloggaamisen sijasta. 
Eilinen päivä menikin juostessa vielä viimeisiä asioita. Onnea kovasti keskimmäiselleni, ainoalle tyttärelleni, joka tarjosi vielä kesän ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä mansikkakakkua synttäripäivänsä kunniaksi. Nam!
Muistin jopa viedä avaimen oikeaan paikkaan tulevalle kotini emännälle. Kieltämättä oli hiukan haikea olo kävellessä Jyväskylän katuja ja istuskella hetken Satamakahvilassa. Niin kiire ja huoli on kuitenkin ollut, että en ole ehtinyt miettimään Barcelonan matkaani. Verikoetulokset jäi saamatta, samoin varastettu liiton jäsenkortti, joka toimii matkavakuutuksena. Kunhan Pohjolan vakuutusyhtiö pikaisesti laittaa tarvittavat tiedot sähköpostiini matkavakuutusta koskien. Kauan se kestää, uuden kortin painattaminen, kuukausi on nyt kulunut tilauksesta. 

Kotiinpäin rantaraittia kävellessä näin jotakin, jota muutama päivä huvittuneena netistä katselin. Flyboard in Jyväskylä, Finland. Helpon näköistä hommaa, en kuitenkaan suostunut kokeilemaan tätä ilmeisesti Ranskasta alkunsa saanutta vesiurheilua. Oli sen verran kiire, että en ehtinyt vetää märkäpukua ylleni ja miltä siinä olisin näyttänyt! Ei kiitos, vaikkakin, "never say never". 
Kaveri kertoi viikko sitten kokeilleensa vekotinta ensi kerran. Lauta ottaa virtaa vesiskootterista jollain tapaa ja sitten vain leijumaan ja sukeltelemaan. Minä leijun omaan sänkyyni ja sukellan peiton alle viimeiseksi yöksi pitkään aikaan.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti