Ruokaa amore

Miten voi ollakaan vastenmielistä mennä ruokakauppaan tai ylipäätään mihinkään kauppaan. Joskus se kuitenkin on tehtävä ja tänään oli sellainen päivä -taas. Valmiita ruokia ja eineksiä en suosi. Yksinkin asuessani teen lähes päivittäin itselleni ruokaa. 
Keittiössä inspiroin. Joskus oli sekin aika kun piti katsoa kirjasta tai kysyä neuvoa äidiltä tai isältä, kuten vuonna 1983 ollessani 19 -vuotias ja raskaana, kolmen alle kouluikäisen lapsen lapsenvahti. Kalakeittoa oli päivän ruokalistalle talon emäntä määrännyt. Muistaakseni soitin äidilleni neuvoa kysyäkseni, vaikka isäni on kalastajana ja metsästäjänä loistava kokki. 
En ole gourmet -kokki, pidän kuitenkin omasta mielestäni -Italialaiseen tyyliin- yksinkertaisista ruoistani. 
Perunoita ja kastiketta sekä karjalanpaistia tarjosin perheelle lasten ollessa pieniä. Pitäähän perheen saada perinteistä, ravitsevaa suomalaista ruokaa, perunaa ja kastiketta. 
Lasten kasvettua aloin sooloilla enemmän. Kirjat ja äidin sekä isän neuvot, olivat jo jääneet kauan sitten, satunnaisia kertoja lukuunottamatta. Edelleen vaihdamme isäni kanssa ruoanlaittovinkkejä. 

Esikoiseni alkaessa 14 -vuotiaana hyvin perusteluin ja asioista selvää ottaneena, ensin vegetaristiksi, myöhemmin vegaaniksi, olin lähes kauhistunut. Mitä ihmettä teen ruoaksi viisi henkiselle perheelleni, jotta kaikki voivat syödä? Nuorukaiseni ymmärsi, että äiti ei voi jokaiselle tehdä eri ruokaa monta kertaa päivässä, niinpä päätimme että hän tekee ruokansa itse. Toki tehdessäni esimerkiksi perunamuusia, tein sen soija- tai kauramaitoon jota kaikki söivät. Pojastani kehkeytyi loistava kokki, eikä hänen vaimonsa ole yhtään huonompi. Nykyisin mennessäni tapaamaan hänen perhettään, odotan innolla pääseväni heidän maukkaiden, runsaasti soijaa

sisältävien ruokiensa pariin. Lihaa ei ole tarjolla, mutta kalaa sen sijaan nykyisin käyttävät. Ensimmäiset sushit joita olen syönyt, ovat olleet poikani valmistamat ja maukkaimmat mitä olen missään syönyt, eikä niiden valmistamisessa hänellä kauan "nokka tuhise".
Muistui mieleeni eräs keväinen aamu, taisi olla vuosi 1991 (poikani on syntynyt 1984) kun poikani kutsui minut ja isänsä aamiaiselle. Shampanjalasit oli täytetty mehulla ja hänen silloinen bravuurinsa, monikerroksinen leipä kaikkine täytteineen, oli aseteltu kivasti pienille lautasille. Eräs parhaimmista aamiaisistani. 

Elämäni ensimmäiset pullat tein 19-vuotiaana vuonna 1982. Asuin avoliitossa ja se liitto päättyi aika pian. Liekö osasyy kivikovat lämpimäiseni. Mainittakoon, että kyseinen mies opetti minulle ruskean kastikkeen teon. Leipomukset ovat jääneet sitten avioeron lähes tyystin. Tyttäreni on sen sijaan jatkanut perinnettä menestyksekkäämmin. Hän leipoo perheen juhliin ja piristää usein myös työkavereitaan leivonnaisineen. Nuorimmaiseni innostuu pikkuhiljaa.

Tässä välissä en malta olla kertomatta ensimmäisestä ateriasta ex-mieheni kanssa. Olin työharjoittelustani ruokatunnilla. Juuri pari päivää aiemmin tapaamani nuori komea mies soitti ja pyysi lounaalle. Olin pukeutunut silloisen muodin mukaan, pitkähköön farkkuhameeseen ja kauluspaitaan. Mielestäni asuni ei kuitenkaan ollut sopiva ravintolaan. Mies vaikutti luotettavalta ja istahdin hänen ruskean Saab 95:n etupenkille. Tämä oli toinen kerta kun tapasimme. Matkalla hän kyseli millaisesta kodista pidän. Siihen aikaan asuin kerrostalossa, enkä todellakaan nauttinut siitä. Perille saapuessamme hän alkoi valmistaa uuniin laitettavaa ruokaa. Niiden valmistumista odotellessa hän antoi minulle pienen rasian, jossa oli hopeinen jousimies, horoskooppimerkkini mukaan. Olin myyty. Toinen tapaaminen, koru ja elämäni paras ateria ranskalaisista ja makkarasta. Lounas ja lisukkeet olivat sen verran maukkaat, että jo kahden kuukauden kuluttua olin talon emäntä. Ranskalaisia ja makkaraa sain seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana monta kertaa, yleensä aina kun hän valmisti aterian. 

Thai food á la Eija - Thaikku-ruokaa Eijan reseptillä

Laahustin tänään Sokokselle ja mietin, mitä tarvitsen seuraavien päivien aikana. En paljon mitään, syötävä kuitenkin on. Ajatukseni oli tehdä perinteistä jauhelihakeittoa. Hyllyjen välissä pohtiessani mitä vielä on tarvis, tuttu vartija tuli kertomaan omasta ruokakermakanakeitostaan. Mieleni alkoi tehdä kanakeittoa, ilman ruokakermaa. Ruokakerma ei ole ollut resepteissäni pitkiin aikoihin. Hain broileria, korianteria (niin ainakin luulin, kunnes kotona huomasin ostaneeni korianterin sijaan lehtipersiljaa), purkki kookosmaitoa, porkkanaa, kukkakaali ja pari sitruunaa, jotka käytän vihreään smoothieen aamulla. Muut keittoon tarvittavat olivatkin jo odottamassa. 

Kookoskanakeitto 

Mainittakoon heti, että määriä en osaa sanoa. En mittaa vaan haistan, maistan ja lisään tarvittaessa milloin mitäkin. Huomioi myös ruokailijoiden määrä.

• Paloittele maustamattomat broilerin palat pieniksi ja pistä pienehköön
   vesimäärään kiehumaan paloitellun kukkakaalin, sellerin ja kuivattujen limen lehtien kera. Heitä sekaan muutama tulinen, punainen chili.
• Suikaloi tai paloittele porkkana, pilko parsakaali ja perunat (minulla muutamia ruotsalaisia, vetisiä uusia perunoita, jotka olivat menossa biojätteisiin)
• Lisää vettä tarvittaessa vain vähän kerrallaan
• Lopuksi lisää edellämaintut porkkana, parsakaali ja perunat
• Kookosmaitoa vähintään 1,5 purkillista
• Loraus makeaa chili-kastiketta maun mukaan
• Tuoretta persiljaa (ja / tai vahvan makuista korianteria), sitruunamelissaa, basilikaa ja suolaa

Helppoa ja yksinkertaista ja mmm.. niin maukasta.