Kulttuuria, kulttuuria -mutta minkälaista

Lauantaiaamu valkeni minulle jo aikaisin. Ensimmäinen yö "uudessa" asunnossani meni miten, kuten. Kuumuus piinasi. Oli pakko laittaa olohuoneen ilmastointi päälle. Kesti tosin pitkään ennen kuin sen viileys ylsi huoneeseeni, sitten olikin pakko vetää peittoa päälle. Seinän takana lapsi parka jatkaa itkemistään vielä yönkin jälkeen. Olen
kuulevinani läpsäytyksiä. Pahoinpidelläänkö lasta? Ilmoitan asiasta Joanille, vuokraisännälleni. Yannis, nuori opiskelijamies Kyprokselta, jatkaa sikeästi untaan omassa huoneessaan minun hipsiessäni ulos paahtavaan kuumuuteen.

Kävelen Carrer dels Jocs Florals katua pitkin. Hiljaista kotikatuani. Muistan edellisenä iltana kääntyneeni kulmasta vasempaan, d'Olzinelles -kadulle. Jatkan samaa reittiä. Pysähdyn ostamaan aamiaiseni, pienen juotavan jogurtin. Enköhän sillä jonkin aikaa pärjää.
Yritän painaa mieleeni rakennuksia, puistoja, joita ei placaksi mielestäni voi kutsua. Tämä uusi asuinalueeni on aivan erilainen kuin kaunis, vanha Gracia, jossa vietin edelliset yhdeksän päivää. Kaipaan sinne, en tosin siihen pieneen huoneeseen johon matkalaukkunikaan eivät sopineet. Pian ohitan tutun hotellin, Dream & Live. Ystäväni Firenzestä tuli minua tapaamaan tänne pari vuotta sitten ja majoittui kyseiseen hotelliin. Tästä osaankin jo eteenpäin.
Kaunis aukio, placa, kirkon edessä saa minut hetkeksi pysähtymään. Pyydän saada kuvata neljä vanhusta. Ystävällisesti kieltäytyvät. Ymmärrämme toisiamme, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Tällä alueella puhutaan lähinnä katalaania, ei espanjaa, jota jonkin verran ymmärrän ja poco, poco, pikkuhiljaa, taidan oppia puhumaankin hiukan lisää.
Aivan pian pääsen ruuhkaisemmalle ja isommalle kadulle, Creu Cobertalle. Tätä katua olen astellut paljon ennenkin. Ympärilleni vilkuillen jatkan kohti Placa Espanyaa.

Eilen alkanut iso Harley Davidson -tapahtuma, Barcelona Harley Days, on tuonut tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia, harrikkaihmisiä Barcelonaan. Meteli on korvia huumaava, vaikka tuhannet pyörät on pysähdyksissä ja parkkeerattu nätisti riveihin (no sepäs tästä puuttuisi, että kaikki olisivat yhtä aikaa käynnissä). http://www.youtube.com/watch?v=ul7UhNmUIWw&feature=youtu.be 

Mikä siinä on niin jännää saada pyörä paukahtelemaan hirmuisella volyymilla? En myöskään oikein ymmärrä kaasujalkatekniikkaa. Kiihdytys ja järjetön pärinä. Samaa tekniikkaa käyttävät liian monet autoilijatkin, myös Suomessa. Moottoripyörät voivat olla kauniita, Vespa mukaanlukien ja aina paranee jos niiden ääni on pehmeä ja matala. Oi jospa saisin oman, aidon Vespan. Sellainen kirkkaanpunainen olis ihku tai vaaleanpunainen, kuten Vespa-jääkaappimagneetti, jonka toin Italiasta.

Mitä ilmeisemmin ensimmäisiä Vespoja

Vartioidulla alueella on kymmeniätuhansia ihmisiä, kaiken ikäisiä, kokoisia ja näköisiä. Suurin osa näyttäisi olevan alan harrastajia, vaatetuksista päätellen. Viereisellä alueella bändi soittaa punkkia, jota itsekin aikanaan kuuntelin. Sen verran kuuntelen, että otan viidentoista sekunnin videopätkän ja yhden kuvan. Se riittää vallan mainiosti. Ja äkkiä pois. http://www.youtube.com/watch?v=t3-Ss18W0p4

Kuumuus alkaa viedä voimia. Vaikka oluen ystävä en olekaan, pysähdyn juomaan yhden saadakseni energia jatkaakseni matkaa. Kylmä olut maistuu yllättävän hyvälle, enemmän nautin kuitenkin musiikista. Bachata http://www.youtube.com/watch?v=pvdXbHxAUoQ ... reggaeton.. http://www.youtube.com/watch?v=b_nlBmjzD_U
salsa... merenque.. Minun musiikkiani. Tyttö tiskin takana ei pysy paikallaan. Rytmit vievät mennessään. Istuessani olutlasi seuranani, omakin lanteeni vääntelehtii väkisinkin.

Ja taas jaksaa, hetken matkaa. Astelen ylös kohti renesanssin aikaista Palau Nacional´a, kansallismuseota. Aina se on yhtä vaikuttava. Löydän hyviä kuvakulmia, vaan eipä ole kuvaaminen ollenkaan helppoa. Aina on joku edessä ja välillä se raivostuttaa suunnattomasti. Joskus pyydän heitä siirtymään sekunniksi sivuun saadakseni haluamani kuvan. Toisinaan näen hiukan happamia kasvoja.

Siniset ruusut käsissään onnellinen nuori nainen kävelee taivaansinisessä morsiuspuvussaan vastaani.

Aika koville ottaa tässä kuumuudessa työskentely. Urheasti jatkan matkaa. Olen ollut täällä aiemminkin, joten matkani etenee reipasta vauhtia. Linnoitukselle, Castell de Montjuic´lle asti en kävele, vaikkakaan se ei ole kaukana. Piipahdan Olympiastadionille, Estadi Olímpic Lluís Companys. Vuoden 1992 kesäolympialaiset sekä v. 2010 Euroopan yleisurheilukilpailut pidettiin täällä. Näiden lisäksi areenalla on nähty jalkapalloilua, Espanjan Grand Prix -kisoja, jne.
Laahustan puistoalueelle ja teen niin pikaisen kierroksen kuin mahdollista. Ja mitä löydän.. jasmiinia! Jälleen kerran jatkan matkaani jasmiinin kukkia rintaliiveissäni.

Kierrän museon ja lähden takaisin, alaspäin käyttäen jyrkkiä rullaportaita. Toivottavasti en horjahda.
Ajattelen Argentiinalaisia tulella paistettuja pihvejä. En ole syönyt pihviä sitten aikoihin.
Voi Luoja, minun on pakko mennä saman tungoksen läpi uudelleen. Matkalla tapaan Barcelonan helvetin enkeleitä. Olisin päässyt heidän kanssaan valokuvaan vain kahdella eurolla. Ei kiitos. Ahaa... Suomikin on täällä. Otan kynän ja servetin. Jätän heille viestin jossa toivottelen mukavaa reissua.

Ja nyt sitä ruokaa! Yritän selittää kokille haluavani maistaa paria erilaista liharuokaa, mutta ehdottomasti ilman leipää. Mies puhuu englantia joten kuten ja sanoo ymmärtävänsä että haluan vain ne pari liharuokaa ja vihanneksia. Takki täysin tyhjänä istun penkille odottamaan maittavaa ruokaani.
No voi helvetti!! Minähän sanoin nimenomaan, että EN halua sitä leipää. No jääköön syömättä. MISSÄ OVAT VIHANNEKSENI? Aahh.. nyt huomaan, onhan siinä yksi liikaa kypsytetty paprika.

Koska pankkikortti käy täällä maksuvälineeksi, tilaan sangrian. Huudan tarjoilijan perään, "una copa, por favore". On kuuma! Ahh.. jääkylmä sangria tuodaan pöytään. Voi pyhä jysäys! Ja koko kannu! Vilkaisen viereiseen pöytään jossa mies naurahtaa. "Camarero, una COPA", "tarjoilija, pyysin yhtä lasillista". Hän näyttää hieman tuskastuneelta. Tottakai vastaan kyllä hänen kysyessään, haluanko että hän vaihtaa sangriani lasilliseen. Vai ajatteli hän että joisin litran ihan itsekseni. Se oliko tämä ateria hintansa väärti, voi jokainen arvella itse.

Seuraavaksi Arenas da Barcelona. Suuri, pyöreä kauppakeskus Placa Espanyalla. En todellakaan mene shoppailemaan, vaan kuvaamaan. Uhmaan korkeanpaikankammoani ja maksan euron näköalahissistä saadakseni lukijoilleni videopätkän, jota kotiin tullessani ei sitten löytynytkään. Onnistuin kuitenkin pienen pätkä ylhäältä nauhoittamaan. http://www.youtube.com/watch?v=G0sYWg46P7k
Ja äkkiä alas. Tällä kertaa rullaportaita pitkin. Olen jo lähes ulkona, kun näen jotain, mitä olen etsinyt. Kävelen aulassa olevalle myyntitiskille ja teen kaupat naisellisesta sähkötupakasta, jota en vielä teknisesti ole täysin oppinut käyttämään. Luulenpa että myyjä neuvoi hiukan väärin.

Sitten kiireesti ulos rakennuksesta ja samaa reittiä jaksamisen mukaan takaisin. Se on sanottava, että tämä puolitoista viikkoa täällä ollessani tenniskyynärpää ei vaivaa juuri lainkaan, eikä polven repeytynyt kierukkakaan ole äkäillyt. Kävellessäni yritän olla tarkka mihin astun, ettei tule yllätyksiä. Noin seitsemän tuntia siitä kun lähdin, "kotiin" palattuani, oli Yanniskin jo herännyt. Hän tekee minullekin kylmää kahvia, jota hänen kotimaassaan Kyproksella juodaan. Sain myös opastuksen sekoittimen käyttöön jos haluan itse sitä valmistaa. Frappaa.

"Piippuani"poltellen lopettaessani tämän päivän bloggaamista, joka on kestänyt noin kahdeksan tuntia, katson facebook-sivustoni, http://www.facebook.com/toscananauringonallajavahanmuuallakin ja mitä näin! Viestin suomalaiselta kaverilta: "Hei!
Kiitos viestistä jonka jätit pyörääni 
Kaksi päivää sitten jkl:stä tänne saavuin ja maanantains kohti pohjoista taas - on tää Barcelona upea kaupunki!" .
Nimi jääköön salaisuudeksi. Taas on todistettu kuinka maailma on pieni. Näihin tunnelmiin..