Hei me mennään naimisiin

Hetki sitten ylitin Mont Blanc -vuoriston. Olen matkalla esikoiseni vihkiäisiin. 

Monet tuntuu odottavan että minulla on perhosia vatsassa. Nyt tunnen huonoa omatuntoa, koska ei ole. Ei ole ollut aikaa niitä hankkia. Tottakai olen asiaa ajatellut, mutta olen tiennyt, että lapsenlapseni vanhempien suhde on vakaalla pohjalla. En ole hetkeäkään sitä epäillyt. Ehkäpä ne perhoset tulevat huomenna. Toivottavasti, jos niitä kuuluu olla. 

Hiukan yli viikon loma Suomessa (kunhan tämä täryytys loppuu). Tämän jälkeen palaan hoitamaan muuttoni Barcelonassa ja toivon, että saan kotini kuntoon ennen tuoreen hääparin saapumista.

Kahden tunnin kuluttua laskeudun Helsinki-Vantaan lentokentälle. Näistä maisemista kuulemiin.

Kirje Jesukselta

Freixenet-ravintola Välimeren rannalla, jossa muutaman kerran olen istahtanut. Kaunis paikka, mutta palvelulla valitettavasti en voi kehua. Ehkäpä palvelu olisi toisenlaista, jos tietäisivät, että tällä hetkellä kirjoitan juuri heistä. Palvelu on todella hidasta ja usein tuntuu, että yksin istuva nainen ja vieläpä ulkomaalainen tai molemmat yhdessä, eivät kovin paljon kiinnosta henkilökuntaa. 

Takana on pitkiä päiviä. Lopultakin SAIN asunnon, josta viimeksi mainitsin. Nyt on esisopimus allekirjoitettu, varausmaksu maksettu. 

On tiistai, kesäkuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Huomenna on prinsessani syntymäpäivä. Siitä on reilu kaksikymmentäkaksi vuotta, kun kävelin ison vatsani kanssa Magdaleenaa lauleskellen sisälläni olevalle pienokaiselleni, tietämättä että hän on tyttö, perätilassa ja reilut 4,5kg kun ensi kerran katsoimme toisiamme silmiin.

Sunnuntaiaamuna herätessäni, aamutoimien jälkeen menin metrolla pian pois muuttavan ystäväni luokse. Miten helkkarissa kuvittelin tuntevani Barcelonan metroyhteydet? Keltaisella linjalla lähdin ja ajattelin että siniseen pitää vaihtaa. Vaihdoinkin. Vihreään linjaan olisi pitänyt vaihtaa. Matka jatkui ja jatkui. Olin aivan uupunut päästyäni perille Les Cortsille. Pari jalkalamppua, pari pöytää, parvekekalustus, ihana sänky, astioita ja jotain muuta pientä halusin ostaa ystävältäni uuteen kotiini. Ne jäivät odottamaan seuraavan päivän kuljetusta. (Perkele, kohta tulee raketista otsaan. Espanjan juhannus Barcelonassa jatkuu).

Maanantai, kesäkuun 23. päivä. Töihin. Odottelen edelleen välittäjän yhteydenottoa sovitusta tapaamisesta varausmaksun maksamisesta ja sopimuksen allekirjoittamisesta. Lopulta sain kuin sainkin sähköpostiini sopimuksen luettavakseni ja vastaukset kysymyksiini. Olin lähes tulkoon saanut hoidettua vuokravaraston kuntoon, sieltä myöskin sai veloituksetta auton ja sitä ystäväni lupautui ohjaamaan. Olin kertonut ystävälleni, että painavimmat matkaan tulevat ovat pesukone ja jääkaappi. Kaikki siis oli kunnossa - niin luulin. Ystäväni kanssa oli sovittu, että hän hakee minut töideni päätyttyä ja siitä ajaisimme hakemaan tavarat muuttavan ystäväni luota ja tämän jälkeen tavarat vietäisiin vuokravarastoon. Soittivat vihdoin pankistakin. Pankkikortti, jota lähes neljä viikko on odottanut (taas tulee rakettia), on vihdoin haettavissa, pyhien jälkeen. 

Ystäväni, jonka siis piti toimia kuljettajana ja kantajana, soitti puolenpäivän aikaan (samana päivänä kun auto ja varasto oli varattu) ja se mitä puhetulvasta (kuten hänellä on tapana) ymmärsin, hän on estynyt tulemaan ja kantamaan. Mitä helvettiä teen? Olen töissä jonka aikana on todella hankala hoitaa omia ongelmiaan? Piti siis pikaisesti saada kuljettaja plus kantaja. Minusta kun tenniskyynärpäällä, rikkinäisellä olkapäällä ja rikkinäisellä polvella ei ole painavia nostamaan. Varastofirma lupasi muuttoavun noin 300 eurolla plus alv. Ei kiitos. Mistä nyt auto? 

Agentti, joka asunnonvälitystä hoitaa tuli noin tunnin kuluttua ystäväni soiton jälkeen. Sopimus allekirjoitettiin ja kysyin, josko hän tietäisi jonkun joka voisi muutossa auttaa. Sain häneltä puhelinnumeron ecquadorilaiselle Luisille, joka lupautui tulla hakemaan minut töistä ja sen jälkeen menisimme hakemaan "uudet" huonekaluni ja muut ystävältäni varaamaani tavarat varastoon vietäviksi. (Taas meinaa tulla rakettia otsikkoon). 

Töiden jälkeen odottelin näitä tuntemattomia ihmisiä muuttamaan ostokseni ystäväni luota. Istuin bussipysäkillä odottaen. En olisi ollenkanan yllättynyt jos tulisivat pienellä Fiatilla tai mopoautolla. Lopulta istuin turvavöihin kiinnitettynä valkoisen pakettiauton kyydissä. Mistä sisään pienelle, suljetulle kadulle? Mopoautolla olisi mahtunut pylväiden välistä. Tavaroiden kuljettaminen autoon ei sujunut ihan niin nopeasti kuin kuvittelin. Lopulta istuimme autossa, tavarat minä ja muuttajat. Luis tavaratilassa, minä etupenkillä Luisin vaimon Silvian ja kuljettajan kanssa. Ehdimme viedä tavarat varastoon juurin ennen henkilökunnan lähtöä San Juanin, paikallisen juhannuksen viettoon. Urakka ohi tältä erää. Huohhhh!

Gotic-alueella, kahdessa paikkaa tie oli suljettu, toisen oli sulkenut poliisi, toisen palokunta. Jotain hässäkkää. 

Tapasin ystäväni jonka kanssa pienen iltapalan jälkeen jatkoimme Barceloneta-rannalle katsomaan paikallisten paikallista juhannuksen viettoa. Tuhansia ihmisiä, pauketta ja ilotulitusta. ”Mulle riitti”. Lähdin kohti kotia. 

Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli aika mennä töihin, väsyneenä, eikä jostain syystä niin onnellisenakaan. Soitin asiakkaalle tietämättä hänen olevan sairaalassa kymmenenvuotiaan poikansa kanssa. Pojalla on kuun alusta todettu pahasti munuaisista keuhkoihin ja muualle levinnyt syöpä, sytostaattihoidot aloitettu välittömästi. Ei naurattanut. Pojan äiti oli kovin puhelias ja avoin. Mietin, miten äiti, eli asiakkaani oikeasti jaksaa, haluaako, osaako haluta, jaksaa, saako hän tukea ja apua. 

Pikainen vierailu "kotona" ja ulos, pakko päästä "omalle" rantakivelleni lepäämään, rauhaan kaikesta hälinästä. Koko päivänä en ollut syönyt juurikaan mitään, joten pysähdyin erääseen ravintolaan. 
Rakkauskirjettä en ole ihan hetkeen saanut, nyt sain ja laskunkin kauniin kukan kera. Lähdin meren rantaan, ajatuksissani vain oma, ihana kiveni ja meri. 

Lähes perille päästyäni näin itkuisen nuoren naisen. Ensin ohitin hänet, tunsin kuitenkin että on ehkä hyvä palata kysyäkseni onko kaikki hyvin. Ei ollut. Hän alkoi puhumaan miehestä ja ensimmäinen ajatus joka tuli mieleeni hänen aloittaessaan vuodatuksensa oli, että hänet on raiskattu. Ei, auto on varastettu. Selvittäessäni tovin asiaa tytön kanssa, antaessani jotakin vinkkejä, jatkoin matkaani rantakivelleni, jossa tosin lepäsin vain reilut viisi minuuttia. Huokaisten levitin raajani siihen ja olin paikoillani. .

Mietin tänä pilvisenä päivänä toimistolla, että eipä tämä todellakaan loppujen lopuksi Suomen arjesta poikkea. Kuitenkin kävellessäni töistä kotiin, määränpäänä rantakiveni, tunsin jotain muuta. Tunteet ja tuntemukset heilahtelevat.

Katsellessani iltataivaalla El Pratin lentokentälle laskeutuvia koneita Barcelonan puolipilviseltä taivaalta klassisen musiikin tahdissa, toivotan teille, rakkaat lukijani, hyvää yötä ja kauniita unia!

Barcelonan kivien kuiske

Raskaan viikon, viikkojen, kuukauden, kuukausien, vuoden tai vuosien jälkeen haluan joskus ihan omaan rauhaan. 

Lähdin rannalle juuri sopivasti, aurinko alkoi näyttäytyä sen verran, että hetkisen nautin siitä ihan bikineissäni. Kävin jopa uimassa. Se on hivenen hankalaa täällä rannalla yksin ollessa, aina on kysyttävä jonkun pitämään huoli mukana olevasta omaisuudesta. Nuori nainen ystävällisesti lupautui vaativaan tehtävään pulahtaessani Välimereen vilvoittelemaan. 

Päivä pilvistyi jälleen. Istahdin tuttuun rantakahvilaan nauttimaan paikallisen juoman, cavan, yrittäen keskittyä Elisabeth Adlerin mielenkiintoiseen romaaniin,"Barcelonan katujen kuiske". Aikani sitä meteliä jaksoin viereisestä pöydästä ja hiekalta kuunnella, mutta sitten, kuten usein, on pakko hakeutua omaan rauhaan. Sen verran kuin se on mahdollista. 

Lämpimät rantakivet. Menin pitkäkseni niille. Sinivalkoinen taivas. Lentokoneet laskeutuvat. Miten ihana vain maata selällään kiviä vasten, nauttia niiden antamasta lämmöstä. Olisinpa voinut nukahtaa siihen, vasten kiviä, meren ääntä kuunnellen. 

Hiljaiset espanjalaiset

Kataloniassa paukkuu, alkaa paikallinen juhannus, San Joan. 
Minulla se valitettavasti menee työn merkeissä ja jos kaikki menee hyvin, myös muuttopuuhissa. Pelko on persuksissa, koska en saanut luvattua vuokrasopimusta luettavakseni perjantai-iltana, en myöskään sen jälkeen ole saanut muutakaan tietoa muuttooni liittyen. Mainittakoon, että sitä asuntoa, josta viimeksi kirjoitin, EN saanut. Kuinka käy tämän varmaksi luvatun kanssa...

Eilen tein pitkän matkan mennessäni katsomaan tavaroita, joita pois muuttavalta ystävältäni voisin ostaa. Muut tavarat jätin vielä asuntoon (enhän niitä voinut sieltä kantamalla tuoda), mutta pöytätuuletinta raahasin kesimisestä laikukkaalla olkapäälläni roikkuvassa kassissa. Usein ihmettelen, miten olkapääni kestävät nämä kaikki vuosien takaiset roudaamiset. Joskus niillä on kymmenien kilojen painot ja oikean puoleisessa olkapäässä on seitsemän millimetrin reikä. Siis sisäpuolella. Eikä ammuttu. Siellä se on ollut jo muutaman vuoden. 

Matkalla suunnitelmiin tuli muutos. Se on hyvin, hyvin yleistä. Menin tuulettimeni kanssa parturiin. Lähdin saman tien pois ja päätin mennä gotic-alueelle kampaajalle, jossa hiukseni leikattiin edellisen kerran. Homma tuli taas hoidettua. La Ramblalle en halunnut ihmistungokseen, kävelin sen vieressä. Olin jo melkein Barcelonetan metroasemalla, kun taas tuli suunnitelman muutos. En tuonutkaan tuuletinta kotiin ja mennyt rannalle ottamaan aurinkoa, vaan ystäväni kanssa meksikolaiseen ravintolaan burritolle. Siitä jatkoimme kohti Barcelonetan rantaa. Juhannuksen tuntua ei ollut, mutta joillakin oli. 

Kysyin, voinko laittaa kuvat blogiini, vastaus oli: "sinun on pakko laittaa". 

Päästyämme rannalle, levitin siihen peitteen ja yritin nukahtaa, ainakin levätä. Olin niin äärettömän väsynyt. Myöhemmin lähdemme kohti "konserttisalia", viereiselle San Sebastian-rannalle. Pieni lepohetki oli hiukan piristänyt.

Mikä saa katalonialaiset hiljaiseksi? 

Sinfoniakonsertti. 

San Sebastian-ranta täyttyy ihmisistä, jotka istuvat rantapyyhkeillään ja -peitteillään. Estrella-mies kantaa julmettua oluttynnyriä selässään ja myy siitä olutta janosta kärsiville. Etupuolella on hana, josta muovimukit on helppo täyttää. 
Ihmismassa yrittää kiemurella peitteiden välistä löytääkseen vapaan paikan. Viltit ja pyyhkeet likaantuvat ihmisten astuessa niiden päälle. Ystäväni on hermoromahduksen partaalla. Ei auta, vaikka levitämme raajat viltille ja sen yli, ihmisvirta pääsee niiden yli. 

Konsertti alkaa. 
Usko tai älä, kymmenisen tuhatta katalaania istuu aivan hiljaa rannalla kuunnellen Griegin Peer Gyntiä, Verdin La forza del destinoa ja Bizetin Carmenia. Ei kuulu edes kännykän ääniä. Ajattelin, jos oma kännykkäni nyt alkaisi soida, kansa kohahtaisi kuulleesaan Chino & Nachon Niña Bonitan. Silläkää  uhallakaan, että hermostuttaisin tämän katalaaniporukan, en sulkenut matkapuhelintani. Oikeastaan ajattelin, että olisipa mielenkiintoista. https://www.youtube.com/watch?v=Oe1fRwgGu5E
Joskus joku sihahtaa seisovalle ihmiselle merkiksi, että ymmärtäisi istua alas. 
Lähdemme pois hiukan ennen konsertin päättymistä. Nyt on meidän vuoro astella toisten ylitse Rossinin La gazza ladran tahdissa. 
http://videos.lavanguardia.com/ocio/20140621/54410190322/la-obc-traslada-sus-instrumentos-a-la-playa-de-la-barceloneta.html

Haen kallisarvoisen tuulettimeni ystäväni kotoa. Mieli tekisi kävellä kotiin rantaa pitkin, mutta ajattelin antaa olkapäilleni hiukan helpomman illan.

Tämän kirjoituksen jälkeen menen lepäämään näihin tunnelmiin...

Olen MaMu

Tällä erää Barcelonassa olen viettänyt kaksi ja puoli kuukautta. Olen aloittanut asunnon etsimisen lisäksi myös uuden työni. Melkoista mylläkkää on ollut. Monesti mietin, että jos lapseni tai ystäväni tai ihan kuka muu tahansa, olisi perhosena hiuksissani seuraamassa elämääni täällä, olisi varmasti ensin hämmennyksissään. Paljon olen joutunut touhuamaan monenlaista ja elämä kaikkineen täällä on niin eri maailma kuin Suomessa. 

Olen nääntymiseen asti etsinyt asuntoa itselleni ja vihdoin sellaisen löysin. Vein välittäjälle sovitusti työsopimuksen ja NIE-paperit (Espanjan sosiaaliturvatunnus). Välittäjä oli oikein mukava mies. Eli kaikki, mitä kuvitella saattaa, on kunnossa. Vai onko? Välittäjä kuitenkin yllätti sanomalla, että omistaja haluaa ulkomaalaisilta espanjalaisen vuokranmaksutakaajan. Voi saatana, ajattelin. Luojan kiitos olen itse auttanut erästä espanjalaista ystävääni Suomessa sen verran, että hän lupautui takaamaan vuokrani. Tosin en auttanut saadakseni apua, mutta hyvä joka tapauksessa, että on joku, joka minut paremmin tuntee ja luottaa minuun. 

Nyt olen odottanut tietoa siitä, hyväksyykö omistaja minut vuokralaisekseen vaiko ei. Olen ollut kontaktissa välittäjään, joka on laittanut viestiä, "yritän nyt tavoitella omistajaa". Eli onko hän edes tätä ennen tavoitellutkaan? Eihän se ole välittäjän ongelma jos kierrän kymmeniä asuntoja työajan jälkeen, teen helvetinmoisen työn päästäkseni edes katsomaan kuvien perusteella jotakin asuntoa, joka osoittautuu järkyttäväksi. Mutta luulisi jonkinlainen moraali olevan. Niin luulisi. 

Vuokratessani huoneen tästä asunnosta, jonka jaan perulaisen perheen kanssa, vuokraemäntä osoittautui vallan sosiaaliseksi ja mukavaksi ja keskusteltiin siitä, että lähdetään yhdessä tanssimaan latinoita. Kertaakaan hän ei ole pyytänyt. Huoneestani vietiin eilen tuuletin. Sen kerran kun olisin sen ottanut käyttöön. Toissayönä en kuumuuden vuoksi nukkunut juurikaan. Emäntä on luvannut hankkia minulle uuden ja hänen ystävänsä ovat mukavia minulle, eli tuskin tässä on kyse siitä, että olen MaMu.

Saas nähdä miten käy kun alan hoitamaan CAT salut -asiat kuntoon. Eli terveyskeskusasiat, saadakseni omalääkärin. Erään ystäväni mukaan juoksuttavat kaupungintalolta sinne tänne. Näin kertoi myös eräs kollegani, joka sairastui kesken työpäivän. Ensin hän meni kaupungintalolle jossa ei puhuta englantia laisinkaan, eikä myös siellä, mihin hänet seuraavaksi ohjattiin, ei myöskään kolmannessa paikassa. Lopulta hän saapui sinne minne viimeksi kehotettiin, paikka oli kiinni. Niinpä kollegalleni tuli palkaton vapaa. 

Mutta kesä on alkanut kunnolla pari viikkoa sitten. Nautitaan siitä, Mamu-kesästä <3 

Kuvan sininen väkkyrä, hyvä keksintö,
 tuhkakuppi, jota kaupungin työntekijät jakavat rannalla tupakoitsijoille, myös MaMuille. 

Ilmojen halki käy reissunaisen tie

Toimisto auringossa, noin 11 km:n
korkeudessa

Täällä ollaan noin yhdentoista kilometrin korkeudessa ja mennään kohti Barcelonaa 801km tunnissa. Pakkasta täällä korkealla on lähemmäs -60 astetta. Ruotsi jäi taakse, Tanskan jälkeen ylitämme Saksan, saattaa olla että sivuamme myös Hollantia, Belgiaa ja / tai Luxemburgia sekä Sveitsiä tai ehkäpä peräti Italiaa. 

Jos saisin laskuvarjon, voisin ehkä leijailla Venetsiaan, suoraan kondoliin upean ohjaajan viereen, kuitenkin valitsen Toscanan, vanhan talon puutarhan, keskellä unikkopeltoa, jota reunustavat sypressit. Ehkä tuo mukava stuertti suo minulle sen nautinnon. 

Ranskassa ehkä alkaa laskeutuminen Barcelonan El Prat -kentälle. 

Tämä on mielenkiintoinen linkki http://www.flightradar24.com/NAX5181/37d8c62, realiaikaiset lennot, lennon nopeus, korkeus jne. Sain linkin vuosia sitten silloiselta työkaverilta. En meinannut malttaa lopettaa kun seurasin Italian ja Barcelonan lentoja. Ilmatilassa käy melkoinen kuhina.

Realiaikainen kuva lennostani 4.6. klo 15.17.47

 Kello 15:32

Teknisiä ongelmia, onneksi vain internet-yhteyksissä, tallentaminen ja julkaiseminen ehkä lennon aikana ei onnistukaan. Toivon parasta.

Ilmatila Belgian yllä 16:02
Olen lähes keskipisteessä ja moottori pitää omituista ääntä

The journey will continue - Matka jatkuu

Keli on kuin morsian. Lämpöaalto tulee taas Suomeen, huomenna luvassa lähes plus kolmekymmentä celciusta. 

Rankan viikon jälkeen raahasin lähes kaksikymmentäviisi kiloisen matkalaukkuni ensin ilmaisen lentokenttäkuljetusbussin kyytiin, siitä lähtöselvitykseen, en kuitenkaan joutunut maksamaan ylipainomaksua. Tuskin virkailija edes katsoi laukkuni painoa. Voi miten houkutti pakata mukaan hotellin pehmeä tyyny. Jätin sen kuitenkin tekemättä. Sen sijaan otin kaakaopussit, pikakahvit, sokerit, pienet shampoo- ja suihugeelipullot ja tossut, en sentään aamutakkia. Teinkö väärin? Tuskinpa. Sen verran tyyris oli hotelli, että eiköhän tuo sallittanee. Lentokentältä ostin vielä matkaevästä, reissunaiselle reissumies (voi ei, kohta on helluntai) ja smoothieta, säästinhän firman rahoja taksimatkoissa.

Ihmiset vetelevät ketjussa sauhuja. Noin varttitunnin kuluttua aukeaa Norwegianin lähtöportti ja tunnin kuluttua lähtee lento takaisin kohti Barcelonaa. Huomenna onkin taas arki ja keskitytään johonkin ihan hassuun, kuten työhön.







Lauantaina pitäisi pitkästä aikaa päästä ottamaan aurinkoa. Sitä ja seuraavaa reissua odotellessa. 

Viimeiset hetket Suomessa -ennen seuraavaa

Vielä viisi tuntia sitten istuin auringonpaisteessa Tampereella Annikin puutalokorttelin keskellä nauttien poikani valmistamaa päivällistä; uusia perunoita ja tofu-kookosmaitokastiketta. 
Nyt istun isossa hotellihuoneessa ja kuuntelen lentokoneiden lähtöjä ja nousuja.
Vielä huomenna viimeinen rutistus, asiakastilaisuus Finladiatalolla, sen jälkeen toivottavasti hyvin nukuttu yö jaksaakseni lentää arkeen Barcelolnaan.

Viikko on ollut raskas, mutta erittäin mukava. Kolmen intensiivisen koulutuspäivän jälkeen Espoossa matkasin valtion rautateitä pitkin Jämsään, jossa isäni hymyssä suin otti esikoisensa, LOMALAISEN (missä loma)  vastaan. Ehkäpä juuri minua varten tarjolla oli isän itsepyydystettyä ja savustettua lohta, kaalikeittoa ja äidin leipomia sämpylöitä. Oli äärimmäisen rauhoittavaa maata saunan lauteilla selällään, sen jälkeen istua rentoutuen kukkaloiston keskellä puutarhassa. 
Seuraavana päivänä minä ja matkalaukkuni (huom! tällä kertaa vain yksi) jatkoimme matkaa Jyväskylään, jossa ensin tapasin siskoni perheen. "Angry Birdsit" olivat "suu messingillä" nähdessään oven takana yllätyksen, Eija-tädin. Pienin sen sijaan vaati hiukan enemmän aikaa sopeutuakseen "outoon" tilanteeseen.
Kanasalaatti-illallinen maistui tyttäreni luona, jossa kellahdin väsyneenä sänkyyn, jaksaakseni seuraavana päivänä vaihtaa toiseen sänkyyn, poikani luokse. Hyvät on kokit perheessäni. Kuopukseni suussasulava kanapata tuli tarpeeseen. 
Satamakahvilassa, järven rannalla, oli mukava rupatella niitä näitä. 

Seuraavan päivän junamatka Tampereelle, esikoiseni ja lapsen lapsen luokse meni joutuisaan. 

Olipa mukava katsella pikkuisen kanssa hänelle tärkeää lasten italiankielen kirjaa ja lukea iltasatuja futon-patjalla maittavan sushi-illallisen jälkeen. Made by poikani & hänen vaimonsa (loppukuusta, vielä avovaimo).
Uni maittoi sireenin tuoksuisessa pikku asunnossani Annikilla (olin katkaissut sireenin lähipensaasta, vaihtoehtoja ei ollut, oli pakko tehdä näin).

Tänään sain kimppakyydillä aurinkolasini (tietenkin jotain piti jättää) Jyväskylästä, kiitos ystävälliselle ja avuliaalle henkilölle. Oma, toinen kimppakyytini, johon myös aurinkolasini osallistuivat, saapui kello kolmetoista. Näin Tamperekin jäi taakse.

Nyt vaatteet on silitetty huomista Finlandiatalon "keikkaa" varten, on aika illallisen.

Esikoisen aikaansaannosta

Isin tekeleet 3

Savulohta a´la Ilmo Kannisto

Munkkia Tampereella <3

3.6. Kihlajaispäiväni exäni kanssa :) Soiteltiin, tosin ihan muuten vain, kuten välillä on tapana. Olemme hyvät ystävät, samoin kuin hänen nykyisen avovaimonsa kanssa ja voimme soitella ja vaihdella kuulumisia ja syödä ruokaakin samassa pöydässä.  

Aamu oli todella ankea, olin älyttömän väsynyt, mutta ei auttanut, olen työmatkalla taas tänään, pakko on mennä. Taksi tuli sopivasti juuri ennen kello kahdeksaa aamulla. Kuljettajan kanssa rupattelu asuntobusineksesta Espanjassa, jossa hänellä on asunto ja Turkissa, jossa ystävällä on asunto, oli kiintoisa. 

Siitä huolimatta Finladiatalolle saapuminen oli ... omaa luokkaansa. 
Päivä meni kuitenkin ihan loistavasti tapaillen suomen kollegoja, yhteistyökumppaneita ja asiakkaita ja kuunnellen erinäisiä it-alan trendejä jne. LOISTOKAS esitys screeneilla! Mikä upea tekniikka, kaikkineen!!!

Ostoslista oli valmiina. Mukaan Prismasta tarttui parin kirjan ("Kotona Istanbulissa, "Barcelonat katujen kuiske") ja pussilakanan (koska maailmalla kulmat pussilakanoissa on kiinni!) lisäksi erinäisiä Suomi-herkkuja vietäväksi Barcelonaan. Palaan Suomeen vajaan kuukauden kuluttua, joten en ottanut stressiä ostoksistani. Taksi hotellille, leipäjuustot ja muut herkät herkut kylmään ja sitten syömään. 

Arvaapa mitä! Pippuripihviä :D Sen tosin nautin viereisen hotellin ravintolassa, koska eilinen pizza oli jotain muuta kuin pizza. En luottanut toista kertaa Cumuluksen ruokaan, anteeksi vain. 

Aamulla saankin nauttia unenlahjoistani ruhtinaallisesti (kunpa pystyisin!), koska lento lähtee vasta 13:40. 

Ps. Illallinen eilen, 2.6.... Cumuluksen outoa pizzaa makuineen ja koostumuksineen ja Iltasanomien tai Iltalehden uutinen asunnon ostosta Turkissa.

Pariskunta Suomesta, oli ostaneet asunnon Obasta, jossa mustalaisleirit häiriköivätä asumista. Olin kertakaikkisen tyrmistynyt lukiessani tätä. En ole koskaan törmännyt vastaavaan. Oba on mielestäni rauhallinen, rauhallisempi paikka kuin Alanya. Romaaneista en sillä suunnalla ole eläissäni kuullut, en myöskään Alanyassa. Mieleen herää ensimmäisenä kysymys; mitä kautta ovat nämä henkilöt asunnon ostaneet? Yksityisiltä markkinoilta? Kenkä- tai vaatekauppiaalta vai mistä ihmeestä? 

Mielestäni kohtuullisen huoletta asunnon voi välittäjältä ostaa, mutta erityistä tarkkuutta suosittelen, kenen kanssa tekee niinkin isoja kauppoja kuin asuntokauppa, tekee, eli siihen tsemppiä.

Olen kuullut monenlaista, mutta tämä romaanijuttu Obassa oli ihan ainutlaatuinen. Toivottavasti ovat saaneet asiansa järjestykseen. 

Mukavaa kesän alkua!