Syyskuun ensimmäinen viikko on täynnä. Paljon on tässä välillä tapahtunut. Niistä nyt pikkuhiljaa yritän kertoa.
Vaikka kesää ja lämmintä täällä Jasmiinin tuoksussa riittää, syksy hiukan yrittää varovasti päätään täälläkin nostella.
Rannalla parina viime päivänä ollessa uinti on ollut vaarallista. Kuvistani valitettavasti on vaikea saada mielikuvaa aaltojen todellisesta koosta.
Pari tuntia ehdin miettiä uskaltaudunko luonnonvoimia uhmaamaan. Uskalsin.
Välimeren voimaa
Veteen on kohtuullisen helppo päästä. Ei tarvitse kuin istua sopivasti, että aallot huuhtovat ylitse. Kyllä ne siitä hiljakseen valuttaa isommankin ihmisen meren vietäväksi.
Poispääsy onkin sitten taitolaji, voisin sanoa. Joskus olen itsekin pyörinyt sieltä pikkubikinit vinksallaan. En sentään ilman housuja niin kuin jollekin on käynyt.
Istuin hiekan korkeimmalla kohdalla. Katsoin kohti horisonttia ja näin valtavan aallon tulevan. (Ei kuitenkaan kuvassa näkyvä). Me, ketkä istuimme samalla korkeudella tai alempana nousimme kiireesti seisomaan, otin pari askelta taaksepäin.
Aalto kasteli auringon lämmittämän ihoni ihanasti vilvoittaen. "Ihanasti" olisi vienyt mukanaankin, jos en olisi seissyt. Aalto oli niin voimakas, että se ylsi lähes kuvassa näkyville puisille askelmille saakka.
Muutama päivä sitten olin kahden viikon matkalla olleen ystäväni Leenan kanssa Vikingen laivalla. Laivamatka on auringonottomatka, joka kiertää Kale-kukkulan, jatkaa matkaa Kleopatra-rannan kautta uuteen huvivene-satamaan.
Matkan aikana pysähdytään katsomaan muutama nähtävyys mereltä käsin.
Maittavan lounaan jälkeen matkasimme jonkin matkaa länteen päin luolille, jossa on punaista, pehmentävää savea ja miehen tulisi hieroa savi naiseen.
Tämä olikin mielenkiintoinen kokemus.
Laivasta mereen mentäessä aallokko oli melkoinen. Hetkisen mietin lähdenkö urheilemaan kohti luolaa. Rohkaisin mieleni. Uin muutaman metrin laivasta kallioon kiinnitetyn köyden luokse ja sitä apuna käyttäen pääsin minäkin kohti luolan suuta.
Köysi oli jätettävä ja uitava loppumatka luolaan. Pelotti. Laivassa työskentelevä vahva mies auttoi minut luolaan aaltojen iskeytyessä voimalla kallioon ja siitä tyrskyten luolan sisään.
Luola on todella korkea. Miehet kiipesivät hakemaan punaista savea iholle hierottavaksi. Käsittelyn jälkeen iho olikin todella pehmeä ja sileä. Saman asian ajaa kosteat espresson-purut.
Paluu-uinti laivaan. Pakokauhu meinasi iskeä. Miten ihmeessä näistä kallioon lyövistä aalloista pääsen köydelle asti. Onneksi olen kohtuullisen hyvä uimaan. Samainen mies kuitenkin auttoi ja vei minut koko matkan uiden takaisin laivalle.
Vaikka tällä kertaa delfiinejä ei näkynyt, jäi tästä noin neljän tunnin laivamatkasta hyvä mieli ja puna-ruskea bikinin yläosa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti