Elämää veden äärellä

Rakas isäni

Olen koko ikäni asunut veden äärellä. Kalastanut, perannut kaloja, uinut, luistellut. Minä, tulen merkki, Jousimies. Lapsena Kuorevedellä, Taipaleen lammen ja Kolhin järven äärellä. Siellä opin uimaan, lammella, suopursujen ja lakkojen ympäröimänä. Kaulassani oli puhallettava, oranssi uima-rengas, takaa sidottava. Sen tuoksu on vieläkin  mielessäni. Isäni kanssa seisottin laiturin rappusilla ja hän sanoi pitävänsä kiinni minusta kun otan uima-asennon. Niin hän pitikin. Mutta en huomannutkaan missä vaiheessa päästi irti. Niin opin uimaan. Olin alle kouluikäinen. Tästä alkaen kaikki mahdollinen aikani kuluikin polskien kylmiä lähteitä pursuavassa Taipaleen-lammessa sekä Kolhin-järvessä. Kesällä uiden, talvella luistellen. Myöhemmin asuessani Jämsänkoskella Kankarisveden äärellä, sen pienellä rannalla joka oli vain muutaman kymmenen metrin päässä kodistamme.

Isoveli ja pikkusisko nauttimassa Suomen kesästä

Lapseni, jotka oppivat uimaan noin kolmen vanhoina, ovat kasvaneet Kankarisveden läheisyydessä Jämsänkoskella 

Pikkuiseni (vas) uimatauolla parhaan ystävänsä kanssa

Mielenkiintoisia paikkoja nuo rannat. Rannat yleensäkin. Lähes yhtä mielenkiintoisia kuin kahvilat.
Tapaat monenlaisia ihmisiä. Kuulet eri kieliä. Auringon keskellä. 

Vapaapäivääni viettäessä usein suuntaan nykyisin läheiselle Kleopatra-rannalle. Nautin auringon lämmöstä, meren aaltojen äänistä. Sunnuntaina siellä ollessani ystäväni, Ibrahim,  istahti seuraani, kuten monta kertaa aiemmin.  Voisin melkein sanoa, että tämä nuori, ystävällinen, upea ihminen on paras tai ainakin yksi parhaista turkkilaisista ystävistäni. Siinä maailmaa parannellessa ja elämänmenoa ihmettellessämme joimme hänen tilaamansa kahvit Alanyan auringon alla. 




Ystävistä täällä.. Yksinäisyys aika ajoin on käsin kosketeltava.
Entiset työkaverini ovat kiireisiä. Nykyisetkin ovat parisuhteessa tai naimisissa. Kaikilla on oma elämänsä. 
Tilanne yksinäiselle naiselle ei täällä ole sen helpompi kuin Italiassakaan. Naiset tokikaan eivät tule tuttavuutta tekemään, kuten eivät Italiassakaan. Miehet sitäkin kiihkeämmin. Kuten aiemmin kirjoitinkin, se on erittäin rasittavaa, kulkureitit sen vuoksi mietittävä etukäteen. Ibrahim on ainoa miespuolinen henkilö, johon luotan vilpittömästi. Hänen kanssaan minun ei tarvitse miettiä, että jonakin päivänä hän ehdottaa yhteistä iltaa minun kanssani. Tosin hän on halukas lähempään tuttavuuteen tyttären, ei äidin kanssa. Joka tapauksessa arvostan hänen ystävyyttään. Lähes vuoden tuttavuuden jälkeen voin sanoa hänen olevan hieno nuori mies.


Pari viikkoa aiemmin jälleen kerran tuli huomattua, miten pieni tämä kaupunki, jossa on normaalisti yli 100 000 ihmistä ja sesonkina kolme kertaa enemmän, on. Istuin Queens Garden ravintolassa, vasemmalla puolella istui ruotsalainen äiti nuoren tyttärensä kanssa. Selvisi, että tytär seurustelee erään tuntemani tarjoilijan kanssa. Oikealla puolellani istui hollantilainen nainen ja hänestä selvisi se, että Irfan, joka on myös minun ystäväni, on Mariskalle kuin veli. 




Parina viime viikonloppuna olen kärventänyt ennestäänkin kurttuista nahkaani merellä. Tapasin entisiä yhteistyökumppaneita jotka kutsuivat meriretkelle. Auringonpalvoja kun olen, en epäröinyt. 
Viime sunnuntain retkeä olisi ehkä pitänyt miettiä. Lauantaina sää oli epävakainen. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi vettä. Voisin sanoa että hetkellinen rankkasade yllätti. 
Olin Alanyumin ostoskeskuksessa, ylimmäisessä kerroksessa nauttimassa välipalaa, pideä vai olisiko lahmacun parempi nimi. 
Meteli oli huumava jo sen vuoksi että ylimmässä kerroksessa on lapsille leikkipaikka. Meteli sen kuin yltyi. Niin kovasti, että jopa paikallisten reaktion huomasin. Katsoin taakseni ja huomasin ikkunasta mikä mieletön sade oli ulkona. Täällä onneksi sateet eivät kestä tunti- tai saati päivätolkulla. Kuivana selvisin takaisin kotiin.

Papukaijatukkainen kakkoskapteemi

Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja päätln lähteä meriretkelle. Painavan kamerani päätin jättää kotiin, koska samalta reitiltä on kymmeniä, ehkä satoja kuvia.





Siinä seilatessamme, ylös, alas, oikealle, vasemmalle keikkuessamme leikittelin ajatuksella, että jään uudessa satamassa pois laivasta. 
Lähtiessäni laivamatkalle ajatukseni vain oli päästä aurinkoon, rentoutumaan. En kuitenkaan miettinyt sitä, mitä laivan omistaja kertoi. Sellaisen sään jälkeen, joka edellisenä päivänä oli, merellä ei ole aivan tyyntä. Kestää aikansa, ennen kuin iso meri rauhoittuu. Niinhän se on, kun asiaa miettii. Ei minulle huono olo tule, pelko sen sijaan voi jossain määrin yllättää. 


Päätin jatkaa matkan loppuun asti. Tauon jälkeen jatkaessamme matkaa uudesta satamasta, tuntui että merenkäynti olisi voimistunut. Laivan omistaja sanoi kyllä pelastavansa minut. On kuulemma kolme ihmistä pelastanut, käsittääkseni samanaikaisesti. En tohtinut siinä keikkuessa kysyä missä tilanteessa. 
Olen onnellinen siitä että urhoollisesti jatkoin matkaa. Matkalla koin sellaisen yllätyksen, minkä olin unohtanut voivani kokea. Delfiini-show. 

Kamera kotona, vain puhelimen kamera käytössä. 
Delfiinejä oli useita. Ne tekivät upeita hyppyjä yksittäin ja pareittain. Ja ihan omassa, luonnollisessa ympäristössään.
Matkaoppaana ollessa tein useita meriretkiä, mutta milloinkaan ei delfiinejä nähty. Nyt täällä tämän kuukauden ollessani, olen tehnyt kaksi kertaa meriretken ja tällä toisella näin tämän kauniin esityksen. Mutta miksi Turkissa, jossa on Välimeri, kalatuotteet ovat kallitta?


Tämä nelituntinen aurinkokylpy ei minulle riittänyt. Jatkoin matkaa Damlatas-ravintolan kupeeseen, Kleopatra-rannalle.


Nukutti.


Havahduin jälleen ääniin, jotka aiemminkin ovat huomioni herättäneet.



Monesti olen seurannut poikien leikkejä. He leikkivät sulassa sovussa, mutta jos minun poikani olisi ollut osallisena niihin leikkeihin, olisin ollut huolissani että häntä tai muita sattuu. Näillä pojilla on hauskaa. He viskovat toisiaan iloisesti nauraen pienillä kivillä, hyppivät toistensa päälle ja nauru raikaa, väliin joku innostuu heittämään kymmeniä voltteja takaperin mereen. Upeita suorituksia! Mutta kuvassa näkyvä, tämä se vasta hauskaa katsottavaa oli. Minkäkin, yksin istuessani väliin ääneen nauran näille ihanille nuorukaisille jotka pursuavat elämäniloa. 

Rantaleikkejä

Oli jo aika myöhänen ilta kotiin palatessani. Aurinko oli laskeutunut. Ibrahim lupasi moottoripyöräkyydin. Kieltäydyin kauniisti. Ylläni oli vain punainen huivi, jonka muistat ehkä edellisistä kirjoituksistani, joten olisin palellut entistä enemmän. Mietin kuitenkin, otanko taksin, ihan vain "ilta-asuni" vuoksi, välttääkseni turhia katseita. Päätin kuitenkin reipaasti sen kymmenen minuttia kävellä, asustani huolimatta.

Kotimatkallani yleensä aina törmään hauskoihin juttuihin, kuten näihin vapaisiin kanoihin. Vielä kun munat löytyisi. 

Alue, jolla asun, voisin sanoa olevan aivan ihanteellinen.
Välimeren ja Taurus-vuoriston välissä. Rantaan on matkaa pari-kolmesataa metriä, vuoristoon muutama kilometri, kaupungin keskustassa, maaseutumiljöötäkin löytyy. Myös kasveja on jos jonkinlaisia.

Perinteinen koiranputki

Turkin Mänty

Mushmula, (kelta)luumu

Unikko, kuin Italian Toscanssa



Merenrantaelämää

Galatasaray

Lauantai-ilta, 17.5. kaupoissa vain turisteja. Missä paikallisten elämä on?

Television äärellä kotona tai ystävien luona. Monet myös baareissa tuijottavat hikeä valuen isoja screenejä. 

Menen ravintola Barcelonaan. Eräs tarjoilija hymyilee jännittyneesti. Hikeä pukkaa. Tarjoilija kertoo että parin minuutin kulutta näen mitä tapahtuu. 

Tiesinhän minä, että on Turkissa tärkeä päivä. Tiesin syynkin. En vain osannut varautua näin valtavaan tunnepurkaukseen. 

KAUPUNKI RÄJÄHTÄÄ!!!

Ataturk-kadulla kuohuu. Tämä porukka pysäytti joka auton yksitellen ja kaikilla oli niin mukavaa

GALATASARAY 

on voittanut jalkapallossa Fenerbahcen ja näin ollen on nyt Turkin mestari.

Tarjoilijat halaavat toisiaan. Tunteet kuohuvat. Silmät kostuvat. Olen aivan kananlihalla itsekin.  

Meteli oli sanoinkuvaamaton. 
Ainakin kolme tuntia Ataturk-katu pursusi ihmisiä. Pillit ja torvet soivat. Väliin kuulosti kuin tykillä olisi ammuttu. Tai haulikolla. Tai pistoolilla. Tai hernepyssyllä. Bussikuskit, niistä en oikein saanut selvää tuskatuivatko liikenteen liikkumattomuuteen, tosin uskon, että olivat hengessä mukana, varsinkin jos heille oikea joukkue voitti. 
Ihmiset roikkuivat autojen avonaisista ovista tai kattoluukuista. Mikäli kyseessä oli lava-auto, se oli täynnä ihmisiä.

Rakastavaiset, ystävykset, isä ja poika, isä ja tytär tai koko perhe. Paikalliset huivipäiset naiset olivat mukana huumassa. Jopa keskenäänkin. 

Edes Italiassa tai Barcelonassa en vastaavaa huumaa ole nähnyt. 

Oli hienoa kokea tämä tilanne!

Monessa Turkin kaupungissa tunne oli sama ja monessa kaupungissa puhkesi myös mellakoita. 

(Juuri TÄLLÄ sekunnilla  kuuluu Suomen kansallislaulu viereisen hotellin screenilta??)

Välillä jo epäilin Turkin fanaattisuutta jalkapalloilua kohtaan. Monesti on ollut yllättävän hiljaista, toisin kuin Espanjassa ja Italiassa, otteluiden aikaan. Nyt se kuitenkin on todistettu, Turkki on jalkapallomaa!

Olen aina Italiassa ja Barcelonassa ollessani halunnut nähdä jalkapallo-ottelun livenä. Juventuksen stadionilla olen sen vartijan kanssa käynyt. Milanossa olen ollut Inter Milanin tapahtumassa, Calabrialla olen screenilta seurannut ottelua, Barcelonassa olen ollut kadulla mukana hengessä. Mutta mitän vastaavaa en ole aiemmin nähnyt.

Tunnelmia Barcelonasta

Barcelona 2011

Viva Barca!

Barca hävisi, Real Madrid voitti

Tunnelmia Italiasta

Käsi sydämellä, Italian kansallislaulu, Calabria 2010

Torino 2010

Milano 2009

Vielä kerran, Turkki, Alanya

Home in Alanya, Koti Alanyassa

Home is where your story begins - Kotisi on siellä missä tarinasi alkaa

Tämän kertainen tarinani alkaa täällä, Alanyassa, Eteläisessä Turkissa, Turkin rivieralla. Jatkossa, jossakin vaiheessa palaan taaksepäin, rakastamaani Italiaan ja Espanjaan.

Suomessa töissä vielä ollessani, olin kahtena viimeisenä vuonna vuorotteluvapailla. Ne vietin eri puolilla Italiaa, mutta myös Barcelonassa. Tuolloin kotini, rakas kotini, jota en milloinkaan aiemmin kuvitellut voivani toisen käyttöön antaa, oli vuokralla. Näistä ajoista on paljon kerrottavaa, mutta sitten tuonnempana. 
Kesällä 2011 lähdin matkaoppaaksi Alanyaan. Asuntoni Jyväskylässä on sellaisella paikalla, josta en ole halunnut luopua. Kotini siellä on parhaissa mahdollisissa käsissä, tyttärelläni. Siis nyt hänen kotinsa jossa Suomessa ollessani majapaikkani pääsääntöisesti oli. 
Opasaikana Alanyan asuntoni "lojmanissa", oppaiden asuntolassa huonossa hotellissa  oli vain nukkumapaikkani. Olihan minulla yksityisyys, mitä nyt joku tarpeesensa kävi lentokenttäkuljetukseni aikana hakemassa uuden kannettavan tietokoneeni, kamerani, MP4-soittimen, uudet lukulaseinakin toimivat aurinkolasini jne. Missä lie matkaavat nyt. 
Asunnossani oli yksi iso makuuhuone ja olohuone-keittiöyhdistelmä, mikä täällä on tavallista sekä suihku ja parveke. Pyykin pääsi pesemään minun mielestäni likaisessa pyykinpesuhuoneessa alakerrassa. Yksinkertaisesti en tykännyt asunnosta enkä siellä viihtynyt.
Koti on aina ollut minulle todella tärkeä ja olen kaivannut omaa kotia paljon. 

Valtaisat rosmariinipensaat, jotka näyttävät isolta vuorimännyltä, koristavat pihaa

Tässäkö se nyt on?. 
Eilen ajattein ottaa bussin ja mennä pitkästä aikaa Kale-kukkulalle. Ehdin nousta puolisen kilometriä ylöspäin ennen bussin saapumista. Olisin voinut vielä jatkaa jalkaisin, vaikkakin oli kuuma. Päätin pelata varman päälle jaksaakseni kävellä alas, mikä sitten lopulta ei todellakaan mielestäni ole sitä reilua kuutta kilometriä, mitä minulle kerrotiin aloittaessani oppaana. Tähän sievään taloon törmäsin matkallani.

Ei sentään. Tuosta sievästä talosta tulee varmastikin jonkun toisen koti. Autoa en täällä aio hankkia, joten kulkeminen taloon olisi taksin varassa myöhemmin iltaisin.

Oma Alanyan kotini on kaunis. Kalustettu ja vain alle kaksi vuotta vanha. 
Minulla on iso parveke etelän suuntaan, jota koristavat hankkimani yrtit ja puut. Viereinen talo ja parvekken katto suojaavat hyvin paahtavalta auringolta. Siitä toki tarvittaessa pääse nauttimaan, auringonpaisteesta. Makuuhuoneessani saan levittäytyä yksin isoon sänkyyni. Säilytystilaa kaipaan ja olenkin tästä tuota pikaa lähdössä puusepän luokse kysymään hintaa eräänlaiseen ratkaisuun. Tänä päivänä Turkissa rakennettavat asunnot ovat huippuluokkaa. Tämäkin. Niin hiljainen vaikka olen teiden risteyksessä, lähellä hotelleita. Kun parvekkeen ovet ovat kiinni, ei edes Suomi-karaoke häiritse minua. Tämän päivän asunnot ovat moderneja ja myös pohjoismaalaisten makuun. Sisustustarjonta on erinomaista. Laadukasta ja palvelut ovat huippuluokkaa liikkeissä ja hinta! Euromaasta kun tänne tulee ostoksille on kuin paratiisissa.

Lähipalveluita

Kauppahalliostokseni

Kaikki palvelut ovat lähellä. On apteekit, lääkäri, putiikkeja pikku marketteja, kauppahallikin vain vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Sieltä saa päivittäin tuoreita hedelmiä, vihanneksia, lihaa. Tiistaisin markkinat levittäytyvät laajalti kauppahallin piha-alueelle ja sieltä löytyy silloin myös vaatemarkkinat. 

Pääkadulle, Ataturkin kadulle kävelen viidessä minuutissa, 25m:n kadulle kahdessa. Rannalle kävelen kymmenssä minuutissa, kuten työpaikallenikin Ataturkilla.

Poika boysenmarjapuussa

Pieniä katuja menee ympäriinsä. Muutama päivä sitten näin jopa boysenmarjapuun, joka on Etelä-Italian Calabrialta tuttu. Tarvii kyllä todeta, että Italian boysenmarjat olivat huomattavasti maukkaampia.

 

Elämää leipomossa

Ympäri vuorokauden avoinna olevia leipomoita löytyy mikäli kaipaa tuoretta vaaleaa leipää tai muita maistuvia tuotteita. Tuskin kuitenkaan sentään ruisleipää.

Pienennetyt Firenze-sandaalit 

Rimini-sandaalit

Olen tavannut ehkä elämäni parhaimman suutarin. Keljon Citymarketin suutari jäi nyt toiseksi. Korkolappujen vaihto kustansi viisi liiraa, eli noin 2,5 euroa.Vielä ei tarpeeksi turvotusta jaloissa, mutta SUPERSUUTARI auttaa, tekee 3 parista kenkiä pienemmät, johon itse en pystynyt, eikä muutkaan. Pinkit avokkaat saavat kohta kyytiä! Firenze-vyökin tuunattavana. 15liiran (6,50eur) NAHKAvyöhön systeemit Firenze-vyöstäni jne. Super! Kun jostain oikein tykkää SUPERSUUTARI hoitaa! Myös Rimini-korkkarit uusittu moneen kertaan, Suomessa sain tiedon, ENÄÄ ei mitään tehtävissä, itsepintaisesti pakkasin 2011 kengät matkalaukkuun ja kappas, Alanyan SUPERSUUTARI hoiti asian :) Happy!

Nahkakengistä tulikin muovikengät suutarilla 

Tässä kotini viereisessä rakennuksessa on butiikki, josta kysyin yksinkertaisen, kivan näköisen mekon hintaa. Taisi kaveri pyytää yli sata liiraa. Viime vuonna onnekseni löysin myös hyvän räätälin. Teetin muutaman mekon hänellä, siis tottakai omien mittojeni mukaan. Kappalehinta 50 liiraa, silloisen kurssin mukaan noin 20 euroa. Eräskin oli juhlakankaasta. Nyt teetin suunnittelemani vuorellisen työhameen hyvästä kankaasta samaan hintaan. 

Itse en yleisesti vaatteisiin kovin paljon rahaa kulutua ja viimeisinä vuosina nekin rahat ovat menneet lähinnä Italialaisten vaateliikkeiden kassoihin. Olen joillekin ihmisille sanonut, että se mitä vuoden aikana laittaa vaateostoksiin Suomessa, sillä rahalla monikin tekisi matkan sekä vaateostokset niin tänne Turkkiin kuin myös alennusten aikaan vaikkapa Milanoon. (Pääsisinpä sinne pian uudellen, Italiaan). 

Nyt tästä nousen ja lähden puusepän luokse ja tyydyttämään makuaistini johonkin monista hyvistä lähiravintoloista. Liekö jalkimet taas suuntavat Barcelonaan. Se jää nähtäväksi. 

Sinne se tieni vei, Barcelonaan bachata-musiikin pariin

            

Surua, lettuja ja vanhoja vaatteita

Rakkaan isäni syntymäpäivä. Varmasti raskain hänelle koskaan.

Hän on tänään saattanut haudan lepoon vanhimman veljensä. Seitsemästä veljeksestä ensimmäisenä menehtyneen. Kummisetäni.

Jeeppi kurvasi pihaan. Pitkä aika siitä kun on ystäväni kanssa viimeksi tavattu. Pitkitin tätä tapaamsita.  En oikein tiennyt miten pitäisi käyttäytyä. Ihan hyvin se sujui. Hän siis toi tavarani, jotka viime syksynä jätin entisen  työnantajan varastotilaan. Pikkujoulu. Jännä katsoa mitä kaikkea kasseista löytyykään.

Yllätyksekseni sain myös muutaman vaatekappaleen, joiden luulin hävinneen. Mukana olleita ballerinoja en edes musitanut. 

Innostuin tekemään lettuja illallisekseni, koska sain myös huippuhyvät vispiläni takaisin. Niitä olen kaivannut. Sokos myy samanlaisia, ilman vartta. Tarkoitus ilmesesti olla koriste-esine. Vai onko?

Jääkaapissa on huomiseksi maustumassa naudanlihapihvi kera tuoreiden rosmariinin, salvian ja laakerinlehden.


Myös kattilat, joista aiemmin taisin mainita, palasivat vihdoinkin luokseni. Poikkeuksellisesti astianpesukone pyörii. Nykyisin mieluummin pesen astiat käsin, ihan terveydellisistä syistä. Ex-mieheni kertoi urheiluhieroja-koulutuksensa aikana käyneen patologilla, joka kertoi, että ruumiinavauksessa huomaa selkeästi, kuka käyttää astianpesukonetta, kuka ei. Samaa olen kuullut muualtakin. Yritän siis yhtä myrkkyä minimoida. 


Muistanet, kun kerroin, kuinka näytti siltä että eräs hurjapää menettää autonsa hallinnan ja ajaa päälleni nähdessään punaista. Näetkö sinäkin?


Tänään oli kaivattu vapaapäivä ja "yllätyksekseni" löysin itseni Damlatas-rannalta. 


Viime päivien sää on ollut hiukan epävakaisempi. Hiukan pilviä, joskus jopa hiukan vettä. Tänään onnekseni sain kuitenkin nauttia auringostakin. Uimaan en uskaltautunut.


Uusien asioiden oppiminen ja tiedontulva on verottanut kirjoittamistani. Yritän kuitenkin kohtuu usein sivujani päivitellä. 


Hyvää yötä!

Tiistaimarkkinat

Tämän päivän ostokseni toptanic hallista, eli kauppahallista

Kauppahalliin mars! Tiistaimarkkinat. 

Mukaani tarttui jotakin syötävää -ja kaikki on syötävä yksin. 
Suprah-kala, jonka pannulla paistoin, kuten kalan yleensäkin. Yksinkertaisesti valmistettuna. Oliiviöljyn kera. Nyt poikkeuksena oli rosmariinin ja laakerinlehden oksia, tuoreena (Suomessa olen käyttänyt kuivattunakin). Kello oli sen verran paljon jo, että en ehtinyt odotella kalan maustumista juurikaan. Laitoin pannulle lopulta yrtitkin. Otin sekaan myös sitruunapuuni harvoista lehdistä pari. Suolaa pintaan ennen syöntiä ja lisukkeeksi pestyjä, aivan ihania pikkutomaatteja ja pieni tuorekurkku. Maukasta oli. 
Muutamia yllättävän tuoreita ja makeita olen napostellut kulhostani.
Lihan pistin rosmariini- ja laakerinlehden oksien kanssa pakkaseen. Ei se liha sekunnissa jäädy, joten ehkä hiukan ehtii maustuakin jäätyessään. Sen laittamisen aika on tuonnempana. Ajattelin laittaa sen yksinkertaisesti uuniin erinäisten vihannesten kanssa. Öljyä pintaan. Yksinkertaista ja niin helppoa. Onnistuu sähköuunissakin. 
Essu on hankittava.


Minusta on tullut pihi. Ilmastointia ei onneksi ole tarvinnut vielä käyttää. Vie sähköäkin todella paljon. 
Astioiden pesu käsin hirvittää koska vettä kuluu altaan tulpan puutteen vuoksi. Tulpan ostin, peräti kaksi eri kokoista. Kumpikaan ei ole sopiva. Muutaman kerran pyykkiä pessyt. Sähkö- ja vesilaskusta kun ei ole mitään tietoa, kuinka paljon voi olla. 
Ystäväni sanoi sähkölaskun olevan suurempi murhe kuin vesi. 

Jälkiruokani, tuoreet maukkaat mansikat

Aamu valkeni +29 asteen lämmössä. Aurinko paistoi. Tosin myöhemmin päivällä sää muuttui pilviseksi, satoikin hiukan. Lämmintä silti. Tätä kirjoittaessa kello on 22:22 ja lämpötila tässä parvekkeellani on +25. Eli viileä. Jo parin asteen, asteenkin heiton lämpötilassa tuntee. Päivä muutoin oli mielenkiintoinen, tietotulvasta huolimatta. Kovalevylläni vielä lienee jonkin verran tilaakin.

 Asuntoni on kiva. Lapseni ovat aina kannustaneet minua näihin radikaaleihin kuulostaviin valintoihin. On se kuitenkin orpo olo tulla joka ilta yksin ns. kotiinsa. Ikävä rakkaimpiani, aina. Siitä ei pääse. Kärsin ja nautin. 


Nyt on aika iltasadun.