Toscanan auringon alla ja vähän muuallakin * Under the Tuscan sun -and also somewhere else: Elämää veden äärellä

Rakas isäni

Olen koko ikäni asunut veden äärellä. Kalastanut, perannut kaloja, uinut, luistellut. Minä, tulen merkki, Jousimies. Lapsena Kuorevedellä, Taipaleen lammen ja Kolhin järven äärellä. Siellä opin uimaan, lammella, suopursujen ja lakkojen ympäröimänä. Kaulassani oli puhallettava, oranssi uima-rengas, takaa sidottava. Sen tuoksu on vieläkin mielessäni. Isäni kanssa seisottin laiturin rappusilla ja hän sanoi pitävänsä kiinni minusta kun otan uima-asennon. Niin hän pitikin. Mutta en huomannutkaan missä vaiheessa päästi irti. Niin opin uimaan. Olin alle kouluikäinen. Tästä alkaen kaikki mahdollinen aikani kuluikin polskien kylmiä lähteitä pursuavassa Taipaleen-lammessa sekä Kolhin-järvessä. Kesällä uiden, talvella luistellen. Myöhemmin asuessani Jämsänkoskella Kankarisveden äärellä, sen pienellä rannalla joka oli vain muutaman kymmenen metrin päässä kodistamme.

Isoveli ja pikkusisko nauttimassa Suomen kesästä

Lapseni, jotka oppivat uimaan noin kolmen vanhoina, ovat kasvaneet Kankarisveden läheisyydessä Jämsänkoskella

Pikkuiseni (vas) uimatauolla parhaan ystävänsä kanssa

Mielenkiintoisia paikkoja nuo rannat. Rannat yleensäkin. Lähes yhtä mielenkiintoisia kuin kahvilat.
Tapaat monenlaisia ihmisiä. Kuulet eri kieliä. Auringon keskellä.

Vapaapäivääni viettäessä usein suuntaan nykyisin läheiselle Kleopatra-rannalle. Nautin auringon lämmöstä, meren aaltojen äänistä. Sunnuntaina siellä ollessani ystäväni, Ibrahim, istahti seuraani, kuten monta kertaa aiemmin. Voisin melkein sanoa, että tämä nuori, ystävällinen, upea ihminen on paras tai ainakin yksi parhaista turkkilaisista ystävistäni. Siinä maailmaa parannellessa ja elämänmenoa ihmettellessämme joimme hänen tilaamansa kahvit Alanyan auringon alla.

Ystävistä täällä.. Yksinäisyys aika ajoin on käsin kosketeltava.
Entiset työkaverini ovat kiireisiä. Nykyisetkin ovat parisuhteessa tai naimisissa. Kaikilla on oma elämänsä.
Tilanne yksinäiselle naiselle ei täällä ole sen helpompi kuin Italiassakaan. Naiset tokikaan eivät tule tuttavuutta tekemään, kuten eivät Italiassakaan. Miehet sitäkin kiihkeämmin. Kuten aiemmin kirjoitinkin, se on erittäin rasittavaa, kulkureitit sen vuoksi mietittävä etukäteen. Ibrahim on ainoa miespuolinen henkilö, johon luotan vilpittömästi. Hänen kanssaan minun ei tarvitse miettiä, että jonakin päivänä hän ehdottaa yhteistä iltaa minun kanssani. Tosin hän on halukas lähempään tuttavuuteen tyttären, ei äidin kanssa. Joka tapauksessa arvostan hänen ystävyyttään. Lähes vuoden tuttavuuden jälkeen voin sanoa hänen olevan hieno nuori mies.

Pari viikkoa aiemmin jälleen kerran tuli huomattua, miten pieni tämä kaupunki, jossa on normaalisti yli 100 000 ihmistä ja sesonkina kolme kertaa enemmän, on. Istuin Queens Garden ravintolassa, vasemmalla puolella istui ruotsalainen äiti nuoren tyttärensä kanssa. Selvisi, että tytär seurustelee erään tuntemani tarjoilijan kanssa. Oikealla puolellani istui hollantilainen nainen ja hänestä selvisi se, että Irfan, joka on myös minun ystäväni, on Mariskalle kuin veli.

Parina viime viikonloppuna olen kärventänyt ennestäänkin kurttuista nahkaani merellä. Tapasin entisiä yhteistyökumppaneita jotka kutsuivat meriretkelle. Auringonpalvoja kun olen, en epäröinyt.
Viime sunnuntain retkeä olisi ehkä pitänyt miettiä. Lauantaina sää oli epävakainen. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi vettä. Voisin sanoa että hetkellinen rankkasade yllätti.
Olin Alanyumin ostoskeskuksessa, ylimmäisessä kerroksessa nauttimassa välipalaa, pideä vai olisiko lahmacun parempi nimi.

Meteli oli huumava jo sen vuoksi että ylimmässä kerroksessa on lapsille leikkipaikka. Meteli sen kuin yltyi. Niin kovasti, että jopa paikallisten reaktion huomasin. Katsoin taakseni ja huomasin ikkunasta mikä mieletön sade oli ulkona. Täällä onneksi sateet eivät kestä tunti- tai saati päivätolkulla. Kuivana selvisin takaisin kotiin.

Papukaijatukkainen kakkoskapteemi

Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja päätln lähteä meriretkelle. Painavan kamerani päätin jättää kotiin, koska samalta reitiltä on kymmeniä, ehkä satoja kuvia.

Siinä seilatessamme, ylös, alas, oikealle, vasemmalle keikkuessamme leikittelin ajatuksella, että jään uudessa satamassa pois laivasta.
Lähtiessäni laivamatkalle ajatukseni vain oli päästä aurinkoon, rentoutumaan. En kuitenkaan miettinyt sitä, mitä laivan omistaja kertoi. Sellaisen sään jälkeen, joka edellisenä päivänä oli, merellä ei ole aivan tyyntä. Kestää aikansa, ennen kuin iso meri rauhoittuu. Niinhän se on, kun asiaa miettii. Ei minulle huono olo tule, pelko sen sijaan voi jossain määrin yllättää.

Päätin jatkaa matkan loppuun asti. Tauon jälkeen jatkaessamme matkaa uudesta satamasta, tuntui että merenkäynti olisi voimistunut. Laivan omistaja sanoi kyllä pelastavansa minut. On kuulemma kolme ihmistä pelastanut, käsittääkseni samanaikaisesti. En tohtinut siinä keikkuessa kysyä missä tilanteessa.
Olen onnellinen siitä että urhoollisesti jatkoin matkaa. Matkalla koin sellaisen yllätyksen, minkä olin unohtanut voivani kokea. Delfiini-show.

Kamera kotona, vain puhelimen kamera käytössä.
Delfiinejä oli useita. Ne tekivät upeita hyppyjä yksittäin ja pareittain. Ja ihan omassa, luonnollisessa ympäristössään.
Matkaoppaana ollessa tein useita meriretkiä, mutta milloinkaan ei delfiinejä nähty. Nyt täällä tämän kuukauden ollessani, olen tehnyt kaksi kertaa meriretken ja tällä toisella näin tämän kauniin esityksen. Mutta miksi Turkissa, jossa on Välimeri, kalatuotteet ovat kallitta?

Tämä nelituntinen aurinkokylpy ei minulle riittänyt. Jatkoin matkaa Damlatas-ravintolan kupeeseen, Kleopatra-rannalle.

Nukutti.

Havahduin jälleen ääniin, jotka aiemminkin ovat huomioni herättäneet.

Monesti olen seurannut poikien leikkejä. He leikkivät sulassa sovussa, mutta jos minun poikani olisi ollut osallisena niihin leikkeihin, olisin ollut huolissani että häntä tai muita sattuu. Näillä pojilla on hauskaa. He viskovat toisiaan iloisesti nauraen pienillä kivillä, hyppivät toistensa päälle ja nauru raikaa, väliin joku innostuu heittämään kymmeniä voltteja takaperin mereen. Upeita suorituksia! Mutta kuvassa näkyvä, tämä se vasta hauskaa katsottavaa oli. Minkäkin, yksin istuessani väliin ääneen nauran näille ihanille nuorukaisille jotka pursuavat elämäniloa.

Rantaleikkejä

Oli jo aika myöhänen ilta kotiin palatessani. Aurinko oli laskeutunut. Ibrahim lupasi moottoripyöräkyydin. Kieltäydyin kauniisti. Ylläni oli vain punainen huivi, jonka muistat ehkä edellisistä kirjoituksistani, joten olisin palellut entistä enemmän. Mietin kuitenkin, otanko taksin, ihan vain "ilta-asuni" vuoksi, välttääkseni turhia katseita. Päätin kuitenkin reipaasti sen kymmenen minuttia kävellä, asustani huolimatta.

Kotimatkallani yleensä aina törmään hauskoihin juttuihin, kuten näihin vapaisiin kanoihin. Vielä kun munat löytyisi.

Alue, jolla asun, voisin sanoa olevan aivan ihanteellinen.
Välimeren ja Taurus-vuoriston välissä. Rantaan on matkaa pari-kolmesataa metriä, vuoristoon muutama kilometri, kaupungin keskustassa, maaseutumiljöötäkin löytyy. Myös kasveja on jos jonkinlaisia.