Keväinen sunnuntai

Kaipaan jatkuvasti lämpöä ja aurinkoa ja onhan se ihana asia että se paistaa, mutta pitääkö sen paistaa suoraan silmiin ennen aamu seitsemää? Tässä aamuna jos toisenakin, kukon laulun aikaan, nousen kahvinkeittoon unihiekat vielä silmissäni, pakkasen paukkuessa kahtakymmentäviittä. Ollaan siis jo ylitetty maaliskuun puoliväli. 

Hetkeä myöhemmin hymy nousee huulilleni katsoessani ikkunasta. Näen suuren, sinisen pallon ikkunani takana. Päätän vetää pinkit pitkät kalsarit ja toppahousut jalkaani. Tiedän että myöhemmin palelen, joten pakkaan pieneen mustaan kassiin säärystimet, pashmina -huivin ja gollege -takin. Aurinkolasit silmille ja kohti Jyväsjärven rantaa. Muutama muu oli ajatellut samoin, ehkä puoli maakuntaa.

Aurinko lämmittää poskiani. Harvinaista, ei juuri tuulen virettäkään. Suomalaiset ovat heränneet talviunestaan. Iloisia ja nauravia kasvoja on joka puolella. Nenääni tunkeutuu pannukahvin ja grillimakkaran tuoksut. En kuitenkaan sorru kiusaukseen. Kuinkahan monta kilometriä järven jäätä pitkin liikuttiin tuon kevätpäivän aikana? Kuka milläkin. Retkiluistelu on muotia -huomaan. Olisihan niitä mukava kokeilla. Ja sitä uuden näköistä vauhtihirmua, kelkkaa, joka ei suinkaan ole tarkoitettu kaverin kyytimiseen koulumatkoilla tai konkkaronkka-laskuun kuten neljäkymmentä vuotta sitten. On siitä hiihdostakin aikaa tovi, ei kuitenkaan niin kauan kuin siitä kun työntelin lastenvaunuja tai pulkkaa Kankarisveden jäällä. Päätin kuitenkin luottaa siihen, että omat jalkani kannattavat ja pitävät minut pystyssä.

Tuntui niin hyvältä. Oloni oli onnellinen ja rentoutunut. Kevät on jo pitkällä.
Päätin jatkaa nautinnollista iltapäivää istahtamalla nauttimaan auringosta monen muun lisäksi sataman kahvilan seinustan viereen.