Joiku. Asun neljän moskeijan keskellä. Moskeijoita on noin 500m:n välein. Näin jokaisella on mahdollisuus halutessaan siellä käydä. Köyhän ei tarvitse käyttää bussia, sairaitakin ihmisiä ne ovat lähellä. Viisi kertaa päivässä, ensimmäinen aamu viiden aikaan, kuuluva rukouskutsu ei häiritse lainkaan. Viime vuoden lopulla siihen oli muutenkin jo niin tottunut, että sitä tuskin kuuli. Alanyahan on hyvin eurooppalainen kaupunki. Asukkaita noin 100 000, sesonkiaikana nelinkertaistuu. Rukouskutsun kuullessa tosin tulee hiukan Itämainen tunnelma.
Ex-työnantajani houkuttelee asiakkaita Alanyaan sanomalla "Siellä missä aurinko paistaa". Eipä paistanut kun saavuin Alanyaan kolmen aikaan aamusta.
Antalyan kansainvälinen lentokenttä, terminaali 1.
Matkalaukut, kaikki, tulivat yllättävän nopeasti. Luulenpa että kakkosella olisi saanut tovin odotella. Ei kun menoksi... Raahauduin miten kuten kapsäkkieni kanssa ovista ulos, vilkuillen, kuka minua mahtaa odotella.
Hetihän siinä näin vanhemman miehen ja näytti siltä kuin olisi yrittänyt piilotella nimikylttiäni. Siitäpä heti puheenaihe ja naurut ja mies osoittautui iloiseksi veikoksi. Hän on Letsgototurkeyn kuljettaja. Toivottavasti saan hänestä privaatti kuljettajani, ei tarvitsisi itse tuohon kaaoksen kaasutella. Oikein olivat ystävänsä kanssa uudella pakettiautolla tulleet. Hyvä niin.
Siden jälkeen kahvitauko tutussa taukopaikassa, josta löytyi tuttu henkilökin.
Ensimmäinen päivä
Aamuhan se oli kun kuljettajani kanssa roudattiin tavarani uuteen kotiini, ehkä kolmen aikaan. Talossa onnekseni on hissi. Enää sitä tosin en tarvitse. Ihastelin vuonna 2010 rakennettua asuntoani. Kiireesti kaivoin laukustani muutaman mukanani tuoman pienen koriste-esineen. Nostin yhden vaatekappaleen ja voi ei! Barcelonasta ostamani toinen espresso-kuppini tipahti kivilattialle. Ahh.. parisänky. Siihen vihdoin pääsin heittäytymään. Yöllä paleli..Käperryin sikiöasentoon. Liisan tekemät villasukat on jossain laukussa.
Heräsin siinä puoli kympin aikaan.
Kaappien pesu, vaikka puhtaat olivatkin ja matkalaukkujen purku.
Aamukahvi.
Huomasin Italiasta ostetun uuden espresso-mutteripannuni hiukan liian pieneksi kaasuliedelleni. Saattapa joskus keikahtaa kumoon. Joulukuussa toin mukanani myös Italialaista espressoa, jota nyt täällä puolentoista paketin verran pääsen nauttimaan.
Siispä partsille, aurinkoon.
Pyyhe kassiin ja kohti rantaa.
Askeleeni veivät niin lähelle Azak Beach -hotellia, joten päätin käydä moikkaamassa tuttua kaveria. Hän on niitä harvoja, jotka tänne tulostani tiesivät ex-asiakkaani, nykyisen ystäväni kautta.
Kleopatra rantaan mars!
PAKKO pysähtyä nauttimaan kaipaamani BOMBA. Tuoreista hedelmistä, pähkinöistä, hunajasta valmistettu juoma. Ja paikka on aivan lähellä tulevaa työpaikkaani. Mitenkäs maksu.. rahaa en ollut vaihtanut, enkä halunnut 50 euron seteliä rikkoa, koska rahanvaihto onnistuu vain seteleillä. Olen vanha asiakas ja sovittiin että tulen maksamaan illemmalla. Ja niin tein. 5 liiraa.
Jo kaukaa näin kuinka Kleopatra rannan ravintolassa työskentelevä Ibrahim, ihana ex-yhteistyökumppani huomasi minun tulevan. Hymyä. Halausta. Poskisuudelmaa.
Pari tuntia aurinkoa. Halusin olla omissa oloissani, eikö kuitenkin Istanbulista lomalla oleva mies tullut tekemään tuttavuutta. Ymmärsi kyllä aika pian aikeeni nauttia auringosta ihan itsekseni. Myöhemmin hän keräsi minulle simpukoita. Samanlaisia, mutta pienempiä, joita oli Meksikossa.
Työssäni olen aina tavannut paljon ihmisiä ja on mahdotonta muistaa jokaista. Kuten nytkin, paluumatkalla rannalta nuori mies jota en muistanut, tarjosi turkkilaista teetä. Maistuihan tuo.
Yhden liiran arvoisen Migros-marketin etukortin hankin välittömästi. Hyvät tuotteet ja hyvät edut. Niinpä ostin patjansuojuksen topin ja pikkupöksyt, nakkia, broilerin rintapaloja jne. Kortilla sain mukavat alennukset.
Ennen illalliselle lähtöä istuin jälleen parvekkeella kun tuttu auto pysähtyi taas tuohon muutaman metrin päähän. Ömer, toinen lempi-ex-kollegoistanihan se siinä.. Näytti siltä että joku asiakas oli hukassa. Huikkasin "Ömer", hän katseli ympärilleen, mutta ei huomannut. No..yllätetään joku toinen päivä.
Barcelona-ravintola kutsui. Ehkä jo mainitsinkin siitä tulleen yhden kolmesta suosikkiravintolastani täällä. Pyysin päästä "omaan" pöytääni. Takan viereen, jossa jälleen pääsin sen lämmöstä nauttimaan. Illat eivät vielä minua tarpeeksi lämmitä. Espanjalaista tai meksikolaista ruokaa siinä yleensä nautin, nyt kuitenkin, pitkästä aikaa otin kaipaamani turkkilaisen lankkupihvin.
Sitä odotellessa.. tuleva pomoni tuli yllättäen. Tai voisiko nyt sanoa yllättäen, omistaa ravintolasta ainakin osan, ellei kokonaan. Tervetulotoivotus poskisuudelmin. Sovimme palaverin seuraavalle päivälle klo 14.
Kotimatka Kale-Marketin kautta ja sieltä viiden litran vesipullo. Yö ja aamu olikin mennyt pienen pientä vesitilkkaa säästellen.
Toinen päivä
Istun parvekkeellani aamuauringosta nauttien. Aikas kuuma.
Taurus-vuoriston suunnasta noussut aurinko on nyt jo korkealla. Ikkunat ovat etelä-länsisuuntaan. Aurinko kuitenkin nousee sen verran korkealle, ettei pääse suoraan ikkunoista porottamaan. Ilmastointilaitteetkin on, makuuhuoneessa sekä olohuoneessa. Eipä niitä raaski käyttää. Heinä-elokuussa luultavasti on pakko.
Heräsin 6:20! Illalla pestyt puhtaat lakanat ja pyyhkeet on ripustettu kuivumaan. Yksi pyyhe haisi sen verran pahalle, että päätin pestä kaikki uudelleen. Myös untuvapeiton, joka sängylläni odotti tänne tullessani. Kuivausrumpu olisi tarpeen... Eiköhän tuo aurinko kuivata höyhenet kun tarpeeksi kauan annan olla kuivumassa.
Tuossa vieressäni on lastenleikkipaikka ja tuon tuostakin kuuluu: "anne, anne" Täällä suomalaiselle nimi Anne, on yhtä hauska kuulla kuin minulle Espanjassa nimi Eija. "Anne" turkiksi tarkoittaa "äiti", Eija, lausutaan kuten Espanjassa ella eli kun tarkoitetaan naispuolista henkilöä (engl. she). "Muutaman" kerran on hämmennystä herättänyt heidän kysyessään nimeäni.
Toivottavasti teistä on (edes hiukan) yhtä mukava lukea tätä, kuin minusta kirjoittaa. Taisi jäädä rantsu tänään väliin. Parin tunnin kuluttua palaveri. Ei silti, parvekkeellani on pistoke, joten voin koneen pitää latauksessa tässäkin. Aurinko kuumottaa selkääni, vaikka välillä jo vaikutti pilvisemmältä, mutta kyllä tuo Aurinko-Armas vain uskollisesti jatkaa lämmittämistään.
Riippumatto voisi olla paikallaan. Pitäisiköhän kääntyä..
Aika mielenkiintoinen päivä. Parvekkeellani aikaa kulutin palaveri odottaen ja se sitten siirtyi huomiselle. Osoitteestani ei ollut hajuakaan, ennen kuin sen toimistolta kävin kysymässä. Tämän jälkeen olikin Bomban paikka, samassa paikassa kuin ennenkin.
Pakko oli tulla vaihtamaan caprit. Sen verran kävi tuuli, että minä, lämpimän ilmaston ihminen en tuntenut oloani tarpeeksi miellyttäväksi farkkuhameessani.
Tuttu tarjoilija, hänkin yllättynyt täällä olostani, tarjosi ravintolassaan maittavan kahvin.
Matka jatkui 25 metrin katua "ylöspäin". Kävin lataamassa puheaikaa puhelimeeni. Olipa reissu. Olen antanut tietyn numeron monille ihmisille ja nyt se osoittautuikin "vääräksi". Ihmettelen vain, miten pomoni ja ystävä Istanbulista pystyivät "väärään" numeroon ottamaan yhteyttä. Oli siinä Turkcelin poikakin ihmeissään. Nyt sitten uutta numeroa jakamaan.
Kävelymatkani jatkui. Tiesin, että appelsiini tekee satoa useamman kerran vuodessa, mutta juuri nyt en siihen ajatellut törmääväni. Näin kuitenkin kävi ja voin vakuuttaa, että turkkilaiset appelsiinit, kuin muutkin hedelmät, tomaatista puhumattakaan, ovat maistamisen arvoiset.
Kello olikin jo sen verran pois lähtiessäni, päätin kävellä Barcelonaan. Siis ravintolaan, josta olen maininnut. Palelin. Pasta maistui. Maistoin, testasin myös ensimmäisen kerran "turkkilaisen tequilan". Oli ihan ok, tosin kuin myöhemmin hajuaistein testattu tequila entiseltä ruotsalais kollegalta, joka paluumatkallani Barcelonasta minut huomasi. Näin jäin ruotsalaisseurueeseen, jossa oli muitakin ex-kollegoita, parin tunnin ajaksi.
Voin kuvitella, että teistä, rakkaat lukijat, on tylsä lukea ex-kollegoistani. En vain malta olla kirjoittamatta, kun he eivät tienneet tänne tulostani. Sen sijaan tiesin itse, keitä tulen tapaamaan ja kuten olette lukeneet, olen muutamia jo nähnyt, mutta he eivät minua.
Mahtaako olla niin, että Kippis-baarista asti, vaikka nyt ei kovin kaukana olekaan, kuuluu Taiskan Mombasa.. En ole -anteeksi vain- koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset Suomesta matkustavat maailmalle Suomi-baareihin laulamaan karaokea.
Ulkona on todella viileä. On tässä hyvät puolensakin.. torakoita ei näy ja voin nukkua ilman valoja. Ei silti, ei niitä nyt vallan kovasti kuumallakaan säällä ole ja silloinkin yleensä joskus vain ulkona. Ei näy tosin vielä suloisia kissanpentujakaan, eikä pelottavan näköisiä koiria. Nyt ei enää Meksikon tuliainen, kirjava ponchokaan tarpeeksi lämmitä.. Nukkumaan siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti