Turvotus.
Jalat ovat turvonneet ja ainakin yhdet liian isot kengät tuntuvat paremmilta. Ehkäpä jo voin kävellä niillä. Muita en vielä ole kokeillut. Tänään tein löydön 25 metrin kadulla. Löysin uudet työkengät. Nahkaa pitäisi olla. Vaikuttavat siltä. Outlet-myymälästä, 25m:n kadulta. 25 liiraa, eli tämän päivän kurssin, 2,28, mukaan alle 11 euroa. Tosin nyt vaikuttavat aavistuksen jo pieniltä. Tarvinnee suutaroida.
Firenze-sormus keskisormesta on siirrettävä nimettömään.
|
Kenkien kiillottja. Kulkukoira ylittämässä tietä auton pillien soidessa. |
Tuttu kenkien kiillottaja istuu entisellä paikallaan Gold Garden-ravintolan edustalla.
Samat isot kulkukoirat maleksivat kaduilla. Pelottavat minua, vaikka hyvin ovatkin sopeutuneet ihmisten, autojen ja muiden liikkuvien sekaan.
Kissojakin on jonkin verran näkynyt. Ei varmaan ole pitkä aika, kun niitä pieniäkin palleroita vilisee pihoilla. Kesällä pylväissä on mainoksia, joissa muistutetaan veden antamisesta kissoille. Suurin osa kissoista näyttää kohtuullisen hyvinvoivilta.
Niin ihania kun nämä ihmiset ja vanhat tuttavat ovatkin, on todella rasittavaa miettiä joka ikinen kerta ulos lähtiessä ja palatessa, mistä kautta kiertää ettei tule tuttavia, jotka haluavat tarjota teetä tai kahvia. Tuo normaalisti kymmenen minuutin kävelymatka Barcelona-ravintolaan saattaa hyvinkin venyä 10 minuutista kahteen tuntiin. Usko tai älä, mutta se ON rasittavaa.
|
Some staffs at Barcelona-restaurant. They are waiting for you!
Enjoy about your meal! I am sure you will! I will -always!
|
|
Barcelonan yksi maukkaista illallisista
Maukkaan illallisen jälkeen Barcelonassa, jossa pöytä oli kukan terälehdin koristeltu, kuulemma juuri minua varten. Aleksin baarissa Suomi-neito suorastaan, anteeksi vain, rääkyy henkilökuntaa paikalle. On kuulemma vuosien takainen asiakas. Henkilökuntaan kuuluva rouva kertoi, että se "rääkyminen" on hänen tapansa laskea leikkiä. Istuin siellä yhden viinituokion verran, viinin, joka ei ole kyllä minun makuuni. Suomi-nainen huutaa: "henkilökunta, henkilökunta! Juokse, juokse" ja tämä on henkilökunnan mielestä vitsiä. Minusta ei. Mieli tekisi antaa jälleen kerran tapakoulutusta.
Seuraava päivä
Heräsin todella väsyneenä huonosti nukutun yön jälkeen. Kurkkukivusta kärsin. Luulenpa sen johtuvan toissailtaisesta latino-partysta, jossa pitkästä aikaa minua kunnolla taivuteltiin bachatan pyörteissä. Taivutuksissa nainen heittää päätään puolelta toiselle. Rakastan tätä Dominikaanisesta Tasavallasta tulevaa tanssia ja musiikkia ja taisinpa taivutuksista innostua hiukan liikaa. Apteekista, hakiessani desinfiointiainetta kerroin vaivastani ja päätin ostaa kokeeksi kurkkupastillia. Tuskin se auttaa jos syy on se mitä epäilen. Toivotaan kuitenkin että nieleminen alkaa paremmin sujua.
GUSTAV KLIMT, THE KISS
Lahja Marokkolaiselta ystävältä v.2010.
Tästä saakka olen odottanut saavani taulun seinälleni, kehyksineen.
Kehykset vihdoin sain. Nyt odotan, että joku ystävällisesti tulisi laittamaantauluni seinälle.
Teos on matkannut rullattuna Firenzestä Suomeen, Suomesta Turkkiin.
Melkein voisi puhua Mustafa-taulusta. Sain taulun lahjaksi marokkolaiselta Mustafalta.
Vein taulun Turkissa kehystettäväksi kahden Mustafan kanssa ja tänään se yhdessä sieltä haettiin.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti