Seitsemän päivää lähtöön

Nyt paukahti ikävä.

Kuva: Amazon.com (seuraavalla kerralla omaa tuotantoa)

Andrea Bocellilla on ihmeellinen vaikutus minuun. On ollut jo ainakin kymmenen vuotta ja vasta vuosien kuluttua sain tietää hänen olevan kotoisin Toscanasta. Haluaisin niin kovasti heinäkuussa hänen konserttiinsa Bolognaan. Katsotaan nyt vielä, onko se mahdollista. Joka kerta kun häntä kuuntelen, tulee järjetön ikävä, yleensä Italiaan.
http://www.youtube.com/watch?v=BLO70REEXoc

Tällä kertaa tuli haikea olo lasteni vuoksi. Eikä ole kuin viisitoista minuuttia siitä kun ajattelin, että nytpä lähtö tuntuu jotenkin helpommalta. No tuntuu, tuntuu, mutta ei se tarkoita sitä, ettäkö se olisi helppoa.

Laatikot nurkista ovat nyt siististi tyttäreni varastossa. Matkalaukutkin on ovat lähes valmiina lähtöön. Andrea Bocelli hiljeni.

"Sisäkköni" Kuopiosta kaahasi eilen Jyväskylään. Halausten jälkeen tuttu vöyhkä alkoi.
Beauty boxista hän otti Carmolis -tippoja,
- Eija, onko flunssa?
- Ei ole, nauroin
Seuraavaksi löytyi nuhalääkettä.
- Onko nuha?
- Ei ole, nauroin vielä enemmän.
Salaatit, juustot, broilerit ja muut "kehiin" ja ruoan laittoon. Minulle olisi kelvannut Andrea Bocellin musiikki, mutta ystäväni halusi välttämättä turkkilaista Tarkania.

http://www.youtube.com/watch?v=DjW_J18Sayc&list=RD02VJw-JZh8BpQ

"Serefe, serefe, serefe!" (suomeksi "kippis"). Viini onneksi ei ollut turkkilaista, vaan ranskalaista Syrahia. Toki Turkista  hyvääkin viiniä löytyy, jos on valmis maksamaan parikymmentä euroa pullosta. Alkoholi on siellä kallista.

Ystävyytemme "sisäkön" kanssa alkoi Alanyassa ollessani matkaoppaana. Hänellä ja hänen matkakumppanillaan oli ongelma jonka otin hoitaakseni kollegani tiuskiessa ja vähätellen asiakkaidemme ongelmaa. Ystävyys on kestänyt pari vuotta. Siitäkin huolimatta, että vuosi sitten hänen tullessaan luokseni Alanyaan, hän joutui odottamaan viereisellä leikkikentällä kaiken matkustamisen jälkeen vielä lähes neljä tuntia minun nukkuessani kuin tukki. Hän kyllä kovasti yritti herätellä minua ja tulla sisälle aamu kolmen ja seitsemään välillä, yksin ja apujoukkojen kanssa, en vain kuullut ovikellon ja puhelimen soivan. Väsymys painoi. Jossain vaiheessa ovikellon ääni sukelsi uniini ja muistin: "MINNA!" Siellä hän oli reissusta rähjääntyneenä laukkujensa kanssa, alaovella. Onnellisena, mutta väsyneenä. Mutta ei niin väsynyt, etteikö jo tunnin kuluttua, aamiaisen jälkeen, olisi jaksanut boat tourille, laivaristeilylle (sillä reissulla sukelsivat aurinkolasini). Voi sitä iloa ja riemua. Matkaväsymys oli tipotiessään ja risteilyllä oli oikein mukavaa.

Turkkilaista ilonpitoa laivalla

Näin "väsyneitä" risteilijöitä

Pari päivää sitten heräsin kovin väsyneenä. Päivästä tuli kuitenkin oikein hyvä.
Olin saanut turkkilaisittain hyvän työtarjouksen sähköpostiini. Yllätys oli suurempi lukiessani toisen sähköpostin.
Kansainvälisesti erittäin merkittävä, työnhakuun erikoistunut yritys Barcelonassa haluaa minut kirjoittamaan blogia heille. Wow! Voin sanoa olevani otettu. Hienoa että olen saanut myös kansainvälisesti huomiota. Lukijoita on ollut ainakin kahdestakymmenestä eri maasta, ilmeisesti ulkosuomalaisia, mutta se, että tämän tason yritys haluaa minusta bloggarinsa, on mieltä lämmittävää. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa blogiini tulee englannin kielistä tekstiä koskien ulkomailla oloa ja myös siellä työskentelyä. Eräs lukijoistani kommentoi englannin kielistä kirjoitustani kertomalla, että hänen käännösohjelmansa oli kääntänyt sen hyvin suomen kielelle ja muistaakseni automaattisesti. Mielessä kävi myös aloittaa toinen blogi, helpompaa ehkä kuitenkin olisi pysytellä yhdessä blogissa.

Mitä Sinä lukijana ajattelet tästä?